Eroottinen fantasia bb seksi homoseksuaaliseen

I have read how the laws works here and how protected everybody is irrespective of your sexual orientation. I am supposed to apply for an asylum. I have seen how LGBT are handled and up to now no one knows where they are. I have seen it not just once. That fear is in me and I cant just open up to a stranger. Oon 13vuotias 'tyttö' vaikka sen onkaan siitä enää niin varma. Musta nimittäin tuntuu et oon poika, Trans. Kun seiskaluokalla alko tulin kaapist 'queerinä' koska en halunnut olla kumpaakaan sukupuolta, se ei sillon tuntunu hyvältä.

Nyt kuitenkin 3kk jälkeen musta on alkanut tuntuu et pisin Trans. Olin nuorempana paljon tyttöjen kanssa, mutta leikin yleensä autoilla niidenkin kanssa, kyllä Mä nukeillakin leikin, tosin niillä poikanukeilla. Nykyään vietän enemmän aikaa poikien ku tyttöjen kanssa, ja pukeudun myös tosi poikamaisesti. Mut se tuntuu hyvältä, se tuntuu multa. En tiiä miten vanhemmat reagois asiaan, mutta ei ne Californiankaa non-binary sukupuolivaihtoedhosta ilahtunut.

Mun on tosi vaikee puhuu vanhempien kanssa asioista sillon kun ei oo itekkään täysin varma niistä? Entäjos tää on vaan osa murrosikää ja menee ohi jossainvaiheessa? Ois ihana saada vastaus, tai edes jotain suuntaa-antavaa: Kiitos jo etukäteen Lue vastaus. Olen vuotias "tyttö", joka on aina tahtonut olla poika. Olen kieltänyt asian hyvin pitkään, alaluokilta asti, mutta minusta tuntuu, etten jaksa enää tapella asian kanssa.

Pienenä rakastin kaikissa leikeissä olla poika, enkä ole ikinä erityisemmin pitänyt "tyttöjen leikeistä" kuten barbeista, kotileikeistä tms. En ole koskaan pitänyt myöskään mekoista tai muista tyttöjen vaatteiksi luokiteltavista vaatteista.

Muistan, että nuorempana netissä sanoin aina olevani poika, ja pidin siitä kun minua sanottiin pojaksi. Nimeksi väitin yleensä Eliasta, ja minusta tuntuu, että jos tulisin transkaapista, se olisi uusi nimeni. Olen seurustellut sekä tyttöjen että poikien kanssa, mutta olen huomannut, että tyttöjen kanssa seurustelu tuntuu enemmän oikealta. Lisäksi tunteeni tyttökumppaneita ja -ihastuksia kohtaan ovat olleet huomattavasti suurempia kuin poikapuolisiin.

Olen todennut, että olen panseksuaali ja läheiset ystäväni tietävät sen. Olen aikalailla sujut asian kanssa, ja olen päättänyt, että peruskoulun päätyttyä ja suurempaan kaupunkiin muutettuani en enää sano olevani hetero jos joku kysyy, vaan sanon reippaasti olevani mitä olen. Asia ei kuitenkaan ole yhtä selkeä transsukupuolisuuteni kanssa.

Kaikista parasta mielestäni olisi, että olisin vain suoraan syntynyt biologisesti pojaksi, sillä muutosprosessi kuulostaa raskaalta vaikkakin oikealta. Periaatteessa tekisi mieli antaa asian olla, mutta toisaalta olen erittäin kyllästynyt siihen, että kaikki sanovat minua tytöksi.

En ole kertonut kellekään kaverilleni asiasta, vaikka he sen takuulla hyvin vastaan ottaisivatkin, sillä minua inhottaa ajatus että heidän pitäisi alkaa yhtäkkiä kutsumaan minua uudella nimellä, kun he ovat jo tottuneet vanhaan. Vanhempanikin olisivat varmasti suhteellisen sujut asian kanssa, vaikka pelkään jonkin verran, etteivät he ota minua tosissaan.

En oikein tiedä pitäisikö antaa asian olla vai ottaa riski ja mennä kohti sitä mitä oikeasti olen. Olen aina koko ikäni tykännyt tytöistä, ja mun ekan pusunkin sain joltain päiväkodin tytöltä. On tosi turhauttavaa, kun aina jos puhun äidille tai jollekkin muulle aikuiselle mun sukupuolesta niin mulle vaan aina sanotaan, että mä oon niin nuori et en voi tietää. Mun äiti kutsuu mua tytöksi.

Oon sanonu et voitko olla kutsumatta mut se aina unohtaa. Opettajat kutsuu myös aina tytöksi. Se saa aina itsetunnon nollaan. Äiti sanoo että en sais ottaa itseeni tollasesta. Ärsyttää kun en voi pitää paitoja tai muuten rinnat näkyis läpi. Joten pidän aina hupparia. Binderiä en uskalla pyytää koska äiti ei hyväksy mua kuitenkaan.

Enkä voi ite tilata vielä. Oon miettinyt et pitäskö vaan luovuttaa ja elää sitten naisena mutta en aio enkä halua luovuttaa. Mulla siis ei ole kavereita enää. Mun entiset kaverit sanoo aina ärsyttääkseen mua tytöksi. Ärsyttää kun aina joka paikassa oikeasti korostetaan tyttö ja poika juttuja. Kerran olin kaupassa äidin kanssa ja se yritti tyrkyttää mulle tyttöjen farkkuja ja kieltäydyin sitten äiti avas sen verhon olin siis pukukopissa ja sano mulle että "Mikset sä nyt vaan voi ottaa niitä farkkuja kun tosi asia on se että sä oot tyttö".

Olin järkyttynyt siitä mitä äiti mulle sano ja siitä että olin alushoususillani, kun se just avas sen verhon niin että jotkut asiakkaat vielä näkivät mut. Monesti nää vuodet menee äidin kanssa riidellessä.

Niin joo ja mulla on lyhyet hiukset kauhea tappelu niistäkin. En tykkää tyttöjen vaatteista enkä pidä niitä. Harmittaa kun en voi saada sitten aikuisena miehenä lapsia.

Olisin halunnu perheen mutta en minä kenenkään nainen ja äiti olisi. Oon siis ihan vaan tällänen periaatteen mies eli synnyttää en halua. Jos siis joskus alotan testosteronin niin saatan saada aknen ja mulla kun on jo valmiiksi finnejä nytkin, mut se on sen arvosta. Leikkauksissakin on ne omat komplikaatioriskitkin. Vihaan riskejä mutta nuo riskit mä otan.

Toki rahasta en kyllä tiedä enkä että saanko edes diagnoosia. Tuli aika pitkä esittely koska ei ole ketään, jolle puhua. Kuinka saan äidin ymmärtämään mua? Oon kyllä selittänyt sille kaikkea transsukupuolisuudesta mutta ei se nyt vaan näytä koskaan tajuavan. Se luulee vissiin että oon lesbo. Koska lesbot on naisia mä en. Miksei vaan muut voi nähdä sitä poikaa kuka mä oon?

Entä miten ihmees saan binderin kun en voi äidiltä pyytää ja en tunne ketään aikuistakaan. Mulla on vielä 3 vuotta jäljellä. Pitääkö edes kaapista tulla ulos jos tietää että mua ei hyväksyttäisi?? Olen siis cm mun nenä, korvat, kädet ja jalat on tosi pienet. Ja tuun aina oleen näin lyhyt. Lisäksi mulla on nää moobsit.. On kyllä suuri kolhu mun miehisyydelle kun aina mua kutsutaan naiseksi. Täälläpäin missä mä asun ei järjestetä mitään sateenkaariryhmiä tai se on nykyään tauolla. Mihin voisin mennä puhumaan näistä asioista?

Tosin avautuminen hävettää aina heti 5 minuutin kuluttua kumminkin. Ei se siis hävetä, että olen ftm. Voiko transihmiset mennä siis naimisiin vai ei? Entä voivatko he adoptoida? Oon pian 13v täyttävä tyttö Kajaanista. Olen jo about 11 vuotiaasta lähtien ollut enemmän tyttöihin päin, enkä enää oikeastaan ollenkaan kiinnostu tai fantasioi vastakkaisesta sukupuolesta.

Kuitenkin minua arveluttaa nuorehko ikäni, ja se otetaanko minua tosissaan.. En ole vielä kertonut vanhemmilleni koska en koe sitä kovinkaan tärkeäksi vielä: P Usein just jossain netissä urputetaan siittä, miten alaikäinen ei voi tietää omasta suuntautumisestaan, ja toki, voinhan vanhempana olla vaikka hetero number 1 sillä mistäs sitä tietää~ Minuun myös ilmeisesti on ihastunut eräs hyvä ystäväni poika joka ahdistaa jotenkin semisti..

Joskus kuvaili ulkonäköäni sanoilla kuten "söpö" "Tekee mieli halata", mutta sanoi ettei enää tykkää sillä tavalla. Hän on mukava ihminen ja hyvä kaveri kenen kanssa en haluis kokonaan pistää välejä poikki, ei tietoisesti ahdistele tm. Hän tietää kyllä, etten ole kiinnostunut pojista, mut ei mun vihjailut näytä tepsivän: Siispä kysymykseni ovat; Voinko alaikäisenä tietää seksuaalisen suuntautumiseni?

Kuinka saan tämän ystäväni uskomaan, etten ole kiinnostunut hänestä? Olen vuotias aseksuaali nainen. Olen jo vuosien ajan identifioitunut aseksuaaliksi enkä ole koskaan elämässäni tavoitellut parisuhdetta enkä seksiä.

En ole ikinä edes suudellut ketään. Elokuussa muutin Helsinkiin ja sain päähäni liittyä Tinderiin. Nyt olenkin siis yhtäkkiä alkanut käydä treffeillä! Kaikki on tapahtunut kamalan nopeasti, ja olen aivan pyörällä päästäni siitä, mitä ihmettä mun elämässä tapahtuu. Idea nettideittailuun lähti siitä, että olin alkuvuodesta pienellä paikkakunnalla asuessani hyvin yksinäinen ja mietin silloin, että parisuhde on varmasti tehokas keino yksinäisyyden torjumiseen.

Ajattelin, että ehkä olen tuominnut parisuhteen liian varhain. Toinen syy Tinder-deittailuun on uteliaisuuteni; on kiinnostavaa kurkistaa siihen maailmaan, joka on ollut minulta täysin pimennossa koko elämäni ajan. Olen käynyt treffeillä sekä miesten että naisten kanssa, koska en tiedä, mikä seksuaalinen suuntautumiseni on. Olen todella sosiaalinen tyyppi, joten treffit ovat menneet hyvin. Onhan mukavaa jutustella ihmisten kanssa, eikä ensitreffeillä tarvitse tehdä mitään muuta kuin halata lopuksi.

Yksi ihminen on tuntunut aidosti kiinnostavalta ja ihastuttavalta, minun ikäiseni nainen, jonka kanssa olen käynyt useammilla treffeillä. Olen jopa kokenut kevyitä ihastumisen tunteita, mikä on todella, todella harvinaista mulle. Onneksi tämäkin nainen vaikuttaa pidättyväiseltä, emmekä ole tehneet muuta kuin halanneet. Huomenna menemme neljänsille treffeille, ja mua ahdistaa aivan valtavasti. Pitääkö mun tehdä jotakin? En todellakaan ole kertonut tälle naiselle, että olen aseksuaali.

Onko epärehellistä nettideittailla aseksuaalina, jos ei kerro heti treffitoverille, että mua ei seksi kiinnosta? Toinen ongelma on se, uskallanko kertoa hänelle itsestäni niin intiimejä asioita tai kehtaanko myöntää oman täydellisen kokemattomuuteni. En osaa puhua seksuaalissävytteisistä asioista vaan menen aivan lukkoon, jos niistä on puhe, vaikka muuten olenkin erittäin avoin ihminen.

En edes tiedä, haluanko parisuhdetta, ja kaikki tuntuu etenevän niin nopeasti. Mua pelottaa se, että ihastun oikeasti tuohon ihmiseen, mutta toisaalta en edes tiedä, uskallanko heittäytyä tunteeseen, kun olen koko aikuisikäni elänyt tunteista vapaana. Olen kahdeksas luokkalainen transpoika. Kahden vuoden päästä menen lukioon. Todennäköisesti muutan toiseen kaupunkiin ja menen aivan eri lukioon kuin mikä täällä on.

Eli kukaan ei tunne minua, kukaan ei tiedä, että olen trans. Haluaisin aloittaa aivan alusta. Nykyisessä koulussa vain muutamat ystävät kutsuvat minua sillä nimellä jolla haluan, ja haluaisin muuttaa asian.

Lukiossa haluaisin opettajien kutsuvan minua sillä nimellä ja ystävien myöskin ja kutsuvan minua pojaksi. En vain tiedä miten tulen sitten kertomaan heille sen. Toinen asia on, että olen tullut kaapista vanhemmilleni. Isä on todella kannustava ja kutsuu minua siksi kuin haluan, mutta äiti on vähän toinen juttu. Kun tulin kaapista, kerroin hänelle, että haluaisin minua kutsuttavan toisella nimellä, enkä halua tytöttelyä. Jälkimmäinen on jotenkin loppunut, mutta hän kutsuu minua edelleen syntymänimellä.

Haluaisin hänen alkavan käyttää sitä nimeä, josta pidän. Kolmas asia on, että haluaisin binderin, mutta en yhtään tiedä miten äiti suhtautuisi asiaan. Iskän luulisi olevan okei asian kanssa, mutta asun äidin luona ja hän pesee pyykit ja muut niin en tiedä kuinka saisin itselleni binderin. Olen vuotias, naispuoliseksi syntynyt. Olen kuitenkin aina kokenut olevani poika, ja kehoni ahdistaa minua erittäin paljon. Ala-aste oli todella vaikeaa aikaa. Siellä minua kiusattiin siitä, että käytin poikien vaatteita ja tykkäsin "poikien jutuista".

Kuudennella luokalla murrosikä alkoi, ja se aiheutti minussa ihan hirveitä tunteita. En halunnut muuttua sillä tavalla. Toivoin, että olisin muuttunut samalla tavoin kuin pojat. Yläasteella yritin olla tyttö, jotta kiusaaminen loppuisi.

Pukeuduin vaatteisiin, joita vihasin yli kaiken. Annoin ystävieni meikata minut. En tunnistanut itseäni, tuntui, että elän jossain näytelmässä, jossa olen jonkun tytön roolissa. Olin hyvin onneton ja ahdistunut jatkuvasti, ja niinpä sitten sen seurauksena masennuin. Tuntui, etten jaksa enää. Selvisin kuitenkin pahimmasta masennuksesta. Nykyään pukeudun taas kuten itse haluan. Olen myös onnekas ulkonäköni suhteen, sillä kasvonpiirteeni mielletään maskuliinisiksi ja vartaloni on todella muodoton.

Menen helposti läpi poikana, mutta vain jos minun ei tarvitse puhua. Vihaan sitä, että ääneni paljastaa minut heti. Vanhempani eivät tykkää yhtään, kun joku "erehtyy" sukupuolestani.

Heistä näkee sen, että he häpeävät sitä miltä näytän. Vaatekaupoissa he yrittävät ohjata minua naisten puolelle. He toistavat nimeäni erittäin kuuluvasti, kun keskustelemme, jotta muut kuulisivat, että tuollahan on tytön nimi. He puhuttelevat minua jatkuvasti neitinä, tyttönä ja tyttärenään vaikka olen monesti huomauttanut asiasta. Vanhempani eivät kuitenkaan tiedä, että koen itseni pojaksi. Tämän vuoden puolella kerroin transsukupuolisuudestani parhaalle ystävälleni, sekä tyttöystävälleni.

Ystäväni sanoi, että oli jo arvannut sen minusta. Haluaisin kertoa asiasta myös vanhemmilleni, mutta pelkään että he hylkäävät minut ja jättävät minut oman onneni nojaan. Tarvitsen kuitenkin heidän apuaan, sillä opiskelen nykyisin eri kaupungissa ja en tulisi toimeen ilman vanhempieni avustusta.

Sanottakoon nyt vielä, että vanhempani ovat vanhoillislestadiolaisia, joten en usko, että he koskaan hyväksyisivät minua poikanaan. Haluaisin vain kertoa luokkalaisilleni ja vanhemmilleni, että olen poika. Että olen aina ollut poika, ja poika myös tulen olemaan. Haluan, että ihmiset kohtelisivat minua poikana ja kutsuisivat minua eri nimellä. Olen jatkuvasti ahdistunut, enkä tiedä miten kauan jaksan enää vetää tätä tytön roolia.

Käyn masennuksen vuoksi terapiassa, mutta en ole ottanut transsukupuolisuutta esille. En usko, että terapeuttini voisi auttaa. En enää tiedä miten toimisin, olen aivan hukassa. Mitä ihmettä voisin tilanteeni suhteen tehdä? Olen 21 vuotias ja FTM. Olen nyt kahdesti käynyt TAYS: Suurin ongelma on ollut itseni hyväksyminen mikä tosin on jo paremmalla mallilla ja se, kuinka tulla ulos perheelleni ja sukulaisille. Olen vuosia kannattanut julkisesti ja äänekkäästi LGBT oikeuksia, eli vanhempani kyllä tietää kantani kyseisiin asioihin.

Isäpuoleni ja osa sukulaisista jopa kyselee, onko minulla poika- TAI tyttöystävää Mutta varsinkaan isäpuoleni suhtautumista transihmisiin en tiedä, äitini pitää heitä lähinnä hämmentyneinä.

Tosin äitini on ollut aina sujut sen kanssa, että lapsena pukeuduin poikienvaatteisiin, ja nyt vanhempana miestenvaatteisiin ja että pidän hiukset lyhyenä. Suuri huoli on siskoni 11 v. Olen hänen ainut "sisko" ja tämän vuoksi hänelle tärkeä. Vasta kerran hän on huomioinut, että pukeudun miesmäisesti.

Muuten hän haluaisi, että meikkaamme toisiamme, laittaisin hänen hiuksiaan ym. Mikä ei tietenkään minua innostaisi. Ainoat jotka tietää sukupuoliristiriidastani ovat kaksi kaveriani joista toinen arvasi asian itse, ja toinen kertoi epäilleensä "jotain tuon suuntaista" ja näistä toisen kaverin perhe tietää myös arvasivat asian itse.

Olen miettinyt että tulisin kaapista vasta saatuani virallisesti diagnoosin F Mutta jos syystä tai toisesta saisin vain diagnoosi F Toisaalta haluaisin tulla kaapista jo nyt, ja myös siinä tapauksessa että en saisi F Minulla vaan ei ole hajuakaan mikä olisi paras ratkaisu, jättää myöhemmäksi vai tulla jo nyt, ja kuinka edes tulla kaapista tällaisen asian kanssa Eli mikä olisi mahdollisesti paras vaihtoehto? Myös seksuaalinen suuntautumiseni hämmentää minua.

Minulla ei ole hajuakaan miksi itseäni sen osilta kuvailisi. Miehet kiinnostaa kyllä, naiset kiinnostaa joskus, välillä tuntuu että mikään sukupuoli ei kiinnosta, välillä taas tuntuu että vain miehet on se mun juttu. Mutta siinäkin on ongelma, heteroksi en voi itseäni sanoa, koska silloin näyttäisin naiselta joka pitää miehistä, mutta en myöskään homoksi koska silloin näyttäisin lesbolta niin kauan kuin olen kaapissa transihmisenä.

Toisaalta bi tai pan ei myöskään tunnu omalta, koska suosin miehiä yli muiden sukupuolien. Mikä olisi lyhyt ja ytimekäs vastaus uteluihin suuntautumisesta tällaisessa tilanteessa?

Mä olen parikymppinen transmies ja menossa korjaushoitoihin pian. Ei olla hirviän läheisiä ja mua pelottaa se aivan sikana. Mun perhe ei ole kovin liberaali ajatusmaailmaltaan, ja pelkään huonoa reagointia.

Mua ei haittaaisi jos ne ei haluais pitää enää yhteyttä, mutta esim ilkeilyä en haluais tän asian tiimoilta enää kuulla. Mikähän ois paras tapa kertoa vanhemmille niin että he ymmärtäis kuin tärkee asia tää mulle on? Olen 14v tyttö ja mietin koko ajan, että olenko lesbo. Jos kaverini tätä kysyvät kiellän sen heti ja sanon tykkääväni pojista Mutta minusta tuntuu että se ei ole totta Kerroin tästä siskolleni ja hän sanoo että on okei asian kanssa mutta tämä saattaa olla ohi menevä juttu..

En tiedä yhtään mitä ajatella ja tunnen olevani eksynyt En voisi kyllä ainakaan kertoa kavereilleni sillä lesbot ja transut sut muut ovat erikoinen tapaus heille ja he eivät varmaan ihan hyväksy tätä.. Hei, olen 13 vuotta täyttänyt tyttö. Tai no, tyttö ja tyttö. En oo oikeen koskaan tuntenut olevani täysin tyttö. Siis tottahan toki mä pidin prinsessoista ja keijuista yms. Olin pienenä todella rämäpää, saatoin juhlamekossa kiivetä puihin ja polvet oli aina mustelmilla.

Viihdyin myös poikien kanssa ja oikeista kavereista oli suurin osa poikia. Nyt vanhempana oon jo kasvanut pois prinsessa leikeistä, ja oon huomannut kuinka paljon eroan muista tytöistä. Luokkakavereistani moni meikkasi jo nelos luokalla, silloin myös alettiin käyttämään hienoja vaatteita ja oltiin 'cooleja'. Myönnän että meikäläisellä ei noihin aikoihin paljoa kavereita ollut, mutta jotenkin tuntui, että aina minä erotuin joukosta.

Jos pelattiin pelejä, minä olin aina viimeinen, kun pidettiin porukalla hauskaa, mut kutsuttiin messiin vaan jos ei muuten paljoa porukkaa päässyt. Kuulin myös paljon huhuja, joissa ilkuttiin pukeutumistani, ja minua muutenkin. Olen keholtani ehkä hiukan hintelä pojan oloinen. Ostan ja käytän löysiä vaatteita, minua usein luullaankin pojaksi, en siis ole kovinkaan naisellinen olemukseltani. Haluaisin ostaa binderin jotta ihon myötäiset paidat olisi rentouttavampia päällä, mutten voi kertoa vanhemmilleni, he vain koittaisivat kääntää pääni.

No, noin pari vuotta sitten ekan kerran mietin 'Entä jos olenkin poika? Myöhemmin ajatus levisi myös vanhemmilleni ja mummolleni, mutta kaikki vain antoi asian olla ilman kummempia jutteluita. Mummonikin sanoi "Muista että Jumala on luonut meidät jokaisen, emmekä me saa vaihtaa osiamme jotka hän on meille suonut. Viime kesällä sitten ryhdyin hommiin ja kävin leikkaamassa tukkani. Vanhempani olivat kauhuissaan ja isovanhemmat tekivät parhaansa, jottei puhuisi siitä pahaa.

Itse kuitenkin olin kerrankin iloinen ja jopa tyytyväinen itseeni, kun katsoin peilistä, saatoin hymyillä. Nyt vuoden jälkeen olen kuitenkin alkanut pohtimaan tosissani, en halua että minua kohdellaan naisena, mutta en myöskään halua olla mies. Haluaisin vain, että kun ihmiset katsovat minua, ensimmäinen asia jonka he näkevät ei ole kaunis pikkutyttö tai poika kun tukkani oli lyhyt minua luultiin pojaksi ja nautin siitä hiukan.

Haluaisin että kun minua katsoo tai kuuntelee, ihmiset näkisivät että siinä seison minä eikä mikään stereotypian tyttö tai poika. Koen olevani lesbo, mutta haluan uskotella itselleni, että kaikki voisi vielä muuttua. Olen kertonut asiasta äidilleni ja kavereilleni ja kaikille asia oli ja on ok.

Haluaisin tulla ulos kaapista myös ihmisille jotka eivät ole läheisiä tai tärkeitä, koska koen sen itse jotenkin asioita parantavana. Haluaisin myös tulla kaapista siis siskolleni ja muillekin lähisukulaisille. Sisareni on 10v ja aina kun yritän kertoa hänelle alan vain ajatella, että hän on liian nuori.

Vaikka hyvin tiedän hänen olevan tietoinen ainakin nyt yleisimmistä seksuaalisista- ja sukupuolisistasuuntautumisista. Hänelle olisi myös aika varmasti ok. En myöskään tiedä miten kertoisin asiasta vaikka sukulaisilleni. Suurelle osalle minulle tärkeistä sukulaisista ottaisi asian varmasti hyvin, mutta en uskalla ajatella, että hylkäämisen pelko olisi aiheeton.

Kiteytetysti en haluaisi olla kaapissa, mutta en tiedä miten tulla sieltä enkä ehkä uskallakaan tulla kaapista. Keskustelen aiheesta ystävieni kanssa ja olen kiitollinen heidän avustaan ja näkemyksistään. Oletan myös, että mm. Hei olen 15 vuotias naisen sukupuoleen todettu nuori ja olen hukassa sukupuoleni kanssa.

Olen tiedottomasti aina ollut 'poikamainen' olen tykännyt leikkiä hiekkalaatikossa autoilla, rakentaa legoja, katsoa prätkähiiriä ja teini mutantti ninja kilpikonnia, videopeleistä ja enkä ole ollut moksiskaan, jos olen yltäpäältä liassa tai vain likainen jos tätä voi sanoa edes 'poikamaisuudeksi'. Ala-asteella minulla oli kaveri, joka pukeutui 'poikamaisesti' ja kadehdin häntä koska vaatteet pojille suunnattuja vaatteita , jota hän käytti, näyttivät kivoilta ja silloin taisi käväistä pieni toive vähän väliä, että näyttäisin sitten pojalta.

Välillä kävi silloin mielessä, että tahtoisin lyhyen tukan, jotta näyttäisin pojalta. Ylä-asteelle tullessa päätin alkaa pukeutua poikamaisesti, sillä se näytti kivalta. Leikkautin siinä sitten itselleni polkkatukan ja sitten kasin puolivälissä irokeesin tapaisen tukan. Ja nyt haaveena on ananastukka ponnarilla. Seiskalla aloin vähän miettiä että haluaisin olla poika en silloin tiennyt esim. Kasilla minulle valkeni, että on olemassa muita sukupuolia kuin nainen ja mies.

Aloin miettiä, että olenko minä trans mies? Ajatus siitä, että änkeisin itseni naisen laatikosta miehen laatikkoon ei houkuttanut. Nyt kun yritän ajatella, että olenko se 'nainen' ajatus ahdistaa myös sama asia 'miehenä' olemisena. Aloin ajattelemaan sukupuoltani tarkemmin vasta noin vuosi sitten ja minua alkaa ahdistaa, kun en tiedä, että 'mikä' olen.

Olen etsinyt netistä tietoa ja törmäsin sitten tuossa kasin loppupuolella muunsukupuolisuuteen ja aloin miettiä että onko tämä se mihin 'kuulun'. Mutta en tunne olevani jokin muu sukupuoli kuin nainen ja mies juu tiiän muun sukupuolisuuteen kuuluu kuin se muu sukupuoli juttu mutta en oikein saanut niistä mitemmin selvää , vaan ehkä jotain, että olisin nainen ja mies tai jotain siltä väliltä. Olen OK rintojeni ja mitä housuistani löytyy, mutta välillä tulee olo, että kunpa voisin piilottaa rintani, jotta ihmiset luulisivat minut pojaksi.

Minua ärsyttää välillä, kun porukka ympärilläni pitää minua 'tyttönä' eikä 'poikana', mutta mitä minä olen valittamaan, kun en ole asiasta puhunut heidän kanssaan. Olen kyllä vähän vihjaillut parhaille kavereille, että en olisi välttämättä se 'tyttö'. Mutta nyt kun kesäloma on ohi ja ysiluokka alkanut olen alkanut miettiä sitä, että kun tapaan jonkun uuden ihmisen niin hän saa vapaasti luulla, että olenko poika vai sitten se tyttö tai jotain muuta.

Nykyään näytän pukeutumiseni ja hiustyylini takia pojalta ja kun ihmiset luulevat, että olen poika tai viittaavat siihen että olisin poika niin se saa minut jotenkin iloiseksi. Ala-asteella pukeuduin 'tyttömäisesti' ja olin silloin aika okei sen kanssa, mutta tuntui koko ajan, että jotain puuttuu ja nyt jos pukeutuisin 'tyttömäisesti' tai jos jokin saa minut näyttämään minut tytöltä niin se alkaa jotenkin ahdistamaan minua esim. En ole koskaan ollut oikein innostunut ajatuksesta meikit, mutta nykyään olen okeit niitten kanssa välillä olisi mieli 'tedän' itselleni kulmakarvat, ei sen ihmeellisempää, ehkä joskus myöhemmin saatan tehdä jotain tommoista yksinkertaista enkä mitään isoa meikki urakkaa joka aamu.

Minua myös viehättäisi olla vähän lihaksikas, esim. Minua ei sinänsä häiritse se että en ole ehkä se nainen tai se mies mutta haluaisin tietää sen 'nimikkeen' jonka voin sanoa ihmisille kun kysyvät sukupuoltani tai tarviten kertoa heille, jotta he eivät luulisi minua joksikin muuksi mitä en ole Lue vastaus.

Olen pian vuotias nuori tyttö pidän itseäni myös genderfluidina ja n. Menin sinne erään parhaan ystäväni ja 10 v. Tapahtumassa tapasin erään henkilön syntymältään tyttö, muuten sukupuoleton, vuotta vanhempi kuin minä ja hän tuli juttelemaan minulle siellä, kun cosplayasimme hahmoja samasta sarjasta. Annoin hänelle puhelinnumeroni, ja tapahtuman jälkeen parin viikon jälkeen hän otti minuun yhteyttä.

Aluksi olin ärsyyntynyt asiasta, eikä olisi huvittanut puhua hänelle. Juttumme kuitenkin eteni ja ystävystyimme. Puhuimme lähes päivittäin viestitellen tai puheluilla. Kysyin häneltä eräänä päivänä seksuaalisuuttaan, ja hän kertoi olevansa lesbo, ja kertoi ettei hän ikinä ole kokenut vetoa poikiin. Olin jo jonkin aikaa miettinyt, että saattaisin olla biseksuaali n. Tutustuimme yhä enemmän toisiimme ja aloin tuntea ihastuksen tunteita häntä kohtaan.

Päätimmekin sitten tavata toisessa miitissä, ja siellä suutelimme ensimmäisen kerran. Se oli ensi suudelmani. Olin todella iloinen asiasta ja tunsin olevani hyvin rakastunut. En ollut ennen seurustellut tai ollut jonkun kanssa.

Tätä ennen olin aina ihastunut poikiin, tosin vain romanttisesti. Aloimme seurustelemaan eikä vanhempani tienneet mitään. Olin liian peloissani mitä saattaisi tapahtua, enkä halunnut erota tämän kanssa.

Vanhempani ovat todella epäsuvaitsevaisia eräitä ystäviäni kohtaan, joilla on esim. Hän päätti sitten tulla katsomaan minua kaukaa Itä-Suomesta Uudellemaalle saakka, vain minun takiani. Olin innoissani ja valmis menemään toisen ystäväni luo yöksi, sillä tiesin etten pystyisi majoittamaan häntä kotiini, vanhempani eivät IKINÄ olisi suostuneet. Ystäväni sitten ilomielin majoitti meidät kaksi sinne. Vanhempani olivat todella epäileväisiä asian suhteen ja tiesin että he tiesivät jo jotain.

Otin silti riskin ja tein sen rakkaani vuoksi. Asiat eivät menneet kuin toivoin. Vanhempani laittoivat koko ajan viestiä kotiin tulemisesta, siitä että he ovat huolissaan, yms. Se ahdisti, stressasi ja pelotti minua. Yritin kuitenkin keskittyä siihen miksi olin lähtenyt ystävälleni.

Ehdin viettää 2 pv ja 1 yön hänellä rakkaani kanssa, ja pidimme paljon hauskaa, suutelimme, koskettelimme hieman ja halailimme, kunnes isäni käski minut kotiin.

Tiesin että nyt he olivat tosissaan, äitini myös jopa soitti ystäväni äidille ja piti pitkän uhkaavan saarnan hänelle. Olin niin peloissani, että mitä tulisi vastaan, masennutin myös partnerini, joka sitten itki, kun kuuli että minun oli mentävä kotiin päivää aikaisemmin vanhempieni vuoksi. Se oli elämäni pysäyttävin ilta. Jäädyin ja mieleni oli kuin kadotukseen tippunut, halusin itkeä, kadota, kuolla ja vaan päästä tilanteesta pois, niin kuin sitä ei olisi ikinä tapahtunutkaan.

Kotona he pitivät pitkän puhuttelun seksuaalisuudesta, vääränlaisista ystävistä ja netin vaikutuksista. Paljastin itse, että olin seurustellut toisen tytön kanssa. Jouduin luovuttamaan puhelimeni, numeroni, ja jättämään rakkaani ja sekä ystäväni, joka alun perin auttoi minua majoittamaan partnerini, jotta voisimme olla yhdessä.

Vuoden vaihteen jälkeen jouduin aloittamaan kaiken alusta, kävin psykiatrilla, kouluterveydenhoitajalla, ja kuraattorilla. Puhuminen auttoi jonkin verran, mutten yhäkään pysty puhumaan asiasta vanhemmilleni. Pelottaa, ahdistaa ja stressaa, että joutuisin taas kokemaan kaiken sen. Pidin sen kaiken sisälläni n. Tunnen yhä vetoa exääni, ajatus toisen kanssa olemisesta tuntuu pahalta.

Tiedän ettei se olisi hyvä ajatus palata siihen takaisin, mutta olen vihainen vanhemmilleni, etteivät he edes antaneet tälle mahdollisuutta, kun eivät edes tunteneet tätä. Uskon että tilanne olisi ollut toinen, jos hän olisikin ollut poika. Surettaa ja suututtaa myös, etten ollut tarpeeksi rohkea osoittamaan mitä tunnen, ja miten asiat silloin tosiaan oli.

Haluaisin palata exäni kanssa yhteen, mutten halua pettää vanhempiani ja perhettäni tai aiheuttaa itselleni ahdistusta stressiä tai pelkoa. Mitä minun pitäisi tehdä? Vanhempani ovat todella epäsuvaitsevaisia, todella skeptisiä ja suojelevaisia ja uskovat että biseksuaalisuus ei ole valittavissani, että se on vain vaihe ja että olen liian nuori sellaiselle.

Olen kyllä kiitollinen siitä, että he haluavat vain minun parastani. Olen puhunut vielä asiasta parin ystäväni kanssa, mutta tekisi vain niin mieli aloittaa exäni kanssa alusta iloisissa merkein, niin, ettei vanhempani pilaisi sitä ja aiheuttaisi lisää ahdistusta ja pelkoa.

Mä tarvitsen apua, ja pian. Mä olen 17 vuotias.. Nainen mä olen biologisesti, mutta mä vihaan sitä, kuinka mua kutsutaan tytöksi. Itse kuulen sen kuin mulle sanottaisiin että "haista vittu". En ole ikinä seurustellut, luultavastikkin koska en tiedä että kenen kanssa mun pitäisi olla.

Moni tuttuni on ihmetellyt, kun en nauti kuunnella tyttö ystävieni seksikokemuksista heidän silmin, ja tullut kysymään suoraan että olenko lesbo? Se kuulostaa taas "haista paska". Mä olen ollut jo melkein 2 vuotta masentunut tämän asian takia, ja pahimmilla hetkillä halunnut satuttaa itseäni vain turhaantumisen tunteesta.

Onneksi en tehnyt sitä vielä. On eräs tyttö, jota olen ihaillut kauan, hän on hyvä ystäväni ja poikamainen. Muutama vuosi sitten en saanut katsettani irti hänestä, mutta en edes ajatellut romantiikkaa. Hän ei sitä tiedä, mutta minä tiedän että hän on hetero. Haluaisin kertoa hänelle niin paljon että en ole nainen, tai minusta ei tunnu siltä toivoen että hän ymmärtäisi ja näkisi minut uudessa valossa. Minä pidän miehistä, mutta pidän myös tästä ihmisestä. Tekeekö se minusta homon, jos joku päivä saisin olla mies?

Vai olenko bi naisena että miehenä? Musta vaan tuntuu etten jaksa tätä rataa enää kauaa. Koen tarvetta käyttää uutta, sukupuolineutraalia nimeäni, koska syntymänimi ei tunnu mukavalta, koska siitä ihmiset huomaa, mitä sukupuolta "oikeasti" olen. Ongelmani on siinä, miten voin pyytää kavereita ja tuttuja käyttämään uutta nimeäni?

En tiedä miten tehdä se, koska en halua tehdä asiasta numeroa. En uskalla tehdä sitä, koska se tuntuu kiusalliselta. Vellon pahassa olossa, koska haluan ottaa uuden nimeni käyttöön mutten uskalla kertoa siitä.

En halua luopua tarpeistani pelkuruuteni vuoksi. Kirjoitin samalla nimimerkillä viime huhtikuussa omista turhautumisen tunteistani monen moisista asioista.

Tulin viime toukokuussa kaapista ulos perheelleni ja muutamalle kaverilleni. Se meni ihan hyvin, mutta en tullut avautumaan siitä. Niin kuin kerroin aiemmassa tekstissäni, olin hieman hämmentynyt "seksuaalisesta tyylistäni" ja en tiennyt minkälainen ihminen olen "lgbt-kulttuurissa". No tiedän ainakin nyt minkälainen en ole. En koe olevani osa sitä yhteisöä minkä jäseneksi olen nyt julkisesti tullut. Näytän ja käyttäydyn aivan samalla tavalla kuin ennen ulos tuloa: Pidän viskistä, rockista, hyvistä trillereistä ja videopeleistä enkä ole prinsessa tai bimbo persoona niin kuin muutamat paikalliset homot ja biit joita olen tavannut ovat.

Olen viehättynyt mukaviin miehisen oloisiin miehiin ei kuitenkaan äärimmäisyyksiin kuten harrikat, puskaparrat, kovistelu, bear jäbiä , jotka osaavat välillä heittäytyä tiputtamatta aivojaan matkan varrelle. Totta puhuen en tunne oloani yhtään onnellisemmaksi tai paremmaksi kaapista ulos tulemisesta huolimatta. Tämän vuoksi minun on ollut vaikeaa päästä sateenkaari porukoihin mukaan ja toimintaan, osaksi sen takia että olen heteron oloinen ja osaksi omasta tahdostani koska en pidä järjestetyn lgbt toiminnan ilmapiiristä.

Tunnen olevani yksin ja eristäytynyt, vaikka näin erästä miestä vielä muutama kuukausi sitten. En koe enkä osin haluakkaan olla osana tätä kulttuuria. Silti samaan aikaan haluaisin ystävän, jonka kanssa voisin puhua tallaisista asioista ja haluaisin välillä jopa juhlistaa omaa seksuaalisuuttani.

Se on vain niin hankalaa. Tiedän, että teidän on vaikeaa vastata tallaisiin viesteihin. En odotakaan vastauksen tulevan vain taivaasta minulle, halusin vain kertoa miltä minusta tuntuu. Hei, oon vuotias tyttö. Oon ollut ihastunut tyttöihin ja poikiin, seurustellut vaan poikien kanssa.

Nyt oon alkanut kiinnostumaan tytöistä enemmän mutta mua pelottaa se, miten mun ystävät ja perhe ottaisi asian jos kertoisin olevani bi. Yksi ystäväni kysyi, olenko naisiin päin, kun näki tinderprofiilissani sateenkaaren. En uskaltanut sanoa totuutta vaan kielsin asian. Olin ulkona yhden tytön kanssa ja minusta tuntui kuin kaikki olisivat katsoneet meitä, vaikka todellisuudessa niin ei käynyt.

Miten osaan olla rennompi itseni suhteen ja hyväksyä sen mitä olen ja kertoa läheisilleni? Olen kokenut jo aika kauan olevani poika. Ihan ensiksi en tiennyt edes mitä se tarkoittaa. Olen tytön vartalossa, se on hyvä minulle. Mutta silti koen olevani poika. Haluaisin lyhyet hiukset, ja sanoin siitä äidilleni ensimmäisen kerran viime keväällä. Äiti vain sanoi, että en kuitenkaan pitäisi niistä, ja että saisin päättää hiuksistani vasta vuotiaana.

Tuntuu pahalta, että äitini määrää sen kuka olen. Olen nyt ystäväni pakottamana mennyt puhumaan kouluni kuraattorille, kerran. Huomenna tapaan kuraattorin taas. Ajattelin kertoa hänelle tuntemuksistani. Jos vaikka hän auttaisi jotenkin. Nyt kuitenkin kaipaan neuvoa, voisiko äitini ymmärtää tilanteeni jotenkin?

Jos kertoisin että olen poika, äiti varmaan vaan nauraisi ja sanoisi, että se on vain ohimenevä juttu, tai että keneltä olen kuullut ystävistäni, että voisi olla muutakin kuin syntymässä kerrottua sukupuolta. Vanhempani eivät ole kovin avoimia erilaisuudelle. Onko vuotias oikeasti liian nuori tietääkseen tämmöisen asian? Pitkään ajattelin kieltäväni seksuaalisuuteni loppuelämäni ajaksi, mutta onneksi tajusin, että sille polulle lähteminen olisi luultavasti elämäni suurin virhe.

Tällä hetkellä kuitenkin tunnen polkevani tyhjää asian käsittelyn suhteen, ja että kaapista ulostulo olisi luultavasti ainoa tie ulos umpikujasta. Se on kuitenkin asia, jota pelkään suunnattomasti, ehkä osittain sen takia, että asuinympäristöni kuuluu luultavasti koko Suomen ahdasmielisimpiin, ja siksi, että pelkään ystävieni, sukulaisteni jne. En ole myöskään juuri koskaan puhunut syvällisesti minua painavista asioista tai tunteistani perheenjäsenieni kanssa, ja ystävienikin kanssa puheenaiheet ovat lähinnä pinnallisia, joten jo aiheen mainitseminen tuntuu melko haastavalta.

Turhauttavaksi ja masentavaksi asian tekee se, että tunnen valtavaa halua tulla ulos kaapista, sillä seksuaalisuuteni jatkuva salailu ja peittely kuormittaa minua valtavasti. Haluaisin löytää jonkun, jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut, nauraa, itkeä, rakastaa. Elämä kaapin oven toisella puolella sen sijaan olisi hyppy lähes tuntemattomaan, ennustamattomissa olevaan maailmaan, jossa elämä voisi toisaalta olla mahtavaa tai toisaalta maanpäällistä helvettiä.

Saisinko enää elää rauhassa tavallista, entistä elämääni, kun minut on leimattu homoksi ja minuun rinnastettu kaikki siihen liittyvät stereotypiat. Olen kuitenkin kaikesta huolimatta ikuinen optimisti. Joka ilta mietin, että jossain on varmasti joku, joka rakastaa minua ja tuntee samalla tavalla kuin minä tunnen.

Joskus kuitenkin vaan suorastaan itkettää, kun miettii kuinka kaukaiselta ajatus siitä, että saisi avoimesti olla se, kuka olen, ja olla yhdessä jonkun kanssa, jota rakastaa, jonka kanssa jakaa elämäänsä ja läheisyyttä, vielä tuntuu.

Anteeksi ylipitkästä kysymyksestä, joka ei taida edes näyttää kysymykseltä, mutta oli mahtavaa ja helpottavaa saada kertoa tuntemuksistaan ja ongelmistaan edes jollekin. Kaikkeen sitä sitten elämä viekin. Nyt tänne neuvoa epätoivoisesti kysymään, koska mikään muu ei tunnu auttavan.

Olen pian 40 lähestyvä nainen, miesten kanssa seurustellut ja pitkään naimisissakin ollut. Ovat kaikki poikia, joten siitäkö naisenkaipuu? Jo useiden vuosien ajan olen ihastunut naisiin, ensimmäisen kerran ehkä 10 vuotta sitten. Yhtä suorastaan palvoin ja menin hölmönä tunteeni laittamaan pitkällä viestillä.

Ei hyvä, oli supernoloa ja pilasi meidän ystävyyssuhteen täysin. Sen jälkeen olen taas muutaman ihastuksen kyllä kokenut. Tv-sarjojen naisiin ja lesbopareihin olen suorastaan sairaalloisen ihastunut ja tuijottanut sitten youtube-videoita sata kertaa putkeen. Toisaalta tahtoisin korjata avioliittomme lasten takia, mutta seksi miehen kanssa on väkinäistä ja vastenmielistä.

Mutta mistä edes tietäisin mitä oikeasti haluan ja elänkö vain illuusiota? Äitini on tiukan uskovainen ja puhuu aina kamalalla tavalla homoista. Tahtoisin niin hulluna olla ja silittää naista, mutta mitä menetän vaakakupissa?

Tämä pähkäily on jatkunut jo liian pitkään näin. Tajusin pari kuukautta sitten, että olen panseksuaali. Sitä ennen olen siis ollut panseksuaali vain tietämättä koko termistä jne. Minulla on pari ystävää, jotka kuuluvat myös seksuaalivähemmistöihin. Ja oikeastaan paras ystäväni on bi-seksuaali. Olen kertonut siskolleni ja vain parhaalle ystävälleni seksuaalisuudestani. He molemmat ovat ottaneet asian hyvin.

Minua kuitenkin pelottaa kertoa vanhemmilleni tiedän ettei ole pakko koska he ovat äidin puoleltani hyvin uskonnollisia ja uskovat siihen, että naisen kuuluu olla miehen kanssa. Minua pelottaa heidän reaktionsa, sillä he ovat eri uskonnossa kuin minä ja panseksuaalisuus voi pelästyttää heidät. Olen monesti ilmaissut heille, että mielestäni nainen ja nainen voivat olla yhdessä ja että luonne ratkaisee jne. Tästä syystä minun onkin vaikea hyväksyä panseksuaalisuuttani.

Siskoni on siis myös pan Ja aiheesta puhuminen tuntuu hyvin vaikealta. Minusta myös tuntuu, etten voi mennä esim.

Ja vanhempani saisivat tietää jos sanoisin meneväni prideen. Tällä hetkellä oloni on siis hyvin sekava ja hämmentynyt. Olen 13v poika ja olen homo.

Mutta minua pelottaa että tämä onkin vain vaihe enkä olekaan homo. Jos tulisin kaapista ulos vanhemmilleni niin he tod. Olen tykännyt 10v asti pojista ja tykkään edelleen! En voisi kuvitella itseäni naisen kanssa. Ja jos mummokin kysyy "no onks sul tyttöystävää jo? Olen ajatellut tulla lähiaikoina kaapista ulos mutta minulla on tullut tallainen ajatus että en olisikaan homo ja tämä olisikin vain vaihe.

En tiedä mitä tehdä. Oon 14 vuotias poika: Mulla on tullut aika paljon ihastuksia poikiin ja tyttöihin. Olen aika varma että olen Bi Tässä puolivälissä viittäkymmentä on alkanut aina vaan enemmän miettiä, mikä onkaan oma suuntautuminen. Pitkästi kolmattakymmentä vuotta saman miehen kanssa, neljä lasta synnyttäneenä, kasvattaneena no ovat vielä äidin helmoissa, teinit ja sittemmin miehestä eronneena ja sinkkuuteen kyllästyneenä tekisi mieli uuta suhdetta.

Tämän ikäinen nainen ei vaan kelpaa kuin vanhoille ukoille, eikä tällä alapäällä muutenkaan pornoon tottuneita ukkoja pidetä. Seksi miehen kanssa olisi tuttua huttua mutta ei nappaa.

Katselen mielelläni hyvännäköisiä miehiä mutta niin naisiakin. Etsin netistä miestä, ei löytynyt. Nyt laitoin naisen hakuun, eipä tunnu löytyvän naistakaan. Ja jos näin vanha nainen etsii naista, olettaa vastapuoli varmasti kokemusta myös naisten välisestä seksistä. Sitä ei ole, ihan neitsyt siinä mielessä.

Tein jälleen jokusen "aivojen sukupuoli" -testin. Niiden mukaan olen mies: On ollut aina, myös muinoin lukiossa psykantunnilla. Mielestäni olen kuitenkin nainen. Hiuksista tykkään itselläni lyhyinä käytännöllisyys kunniaan mutta pukeudun tarvittaessa vaivatta mekkoon ja korkeisiinkin korkkareihin. Työkaverit taitavat pitää minua kuitenkin enemmän naisiin kallellaan olevana ja se on välillä vähän hankalaa kun kaikki työkaverit ovat naisia. Fantasioidessa olen mies, joka harrastaa seksiä miehen tai naisen kanssa.

Fantasioilla ei ymmärtääkseni kuitenkaan ole tekemistä seksuaali-identiteetin kanssa..? Olenko ihan vaan perushetero pienin maustein? Olen 13v poika ja minä taidan olla homo. Mutta minua pelottaa, että tämä onkin vain vaihe enkä olekaan homo. Jos tulisin kaapista ulos vanhemmilleni, niin he todennäköisesti sanoisivat "se on vaihe, se menee ohi. Ja jos mummokin kysyy "No onks sul tyttöystävää jo? Olen ajatellut tulla lähiaikoina kaapista ulos, mutta minulla on tullut tällainen, ajatus että en olisikaan homo ja tämä olisikin vain vaihe.

Minua on pitkään vaivannut ystävyyssuhde erään erittäin uskovaisen ystäväni kanssa hän on uskovaisesta suvusta. Olen vasta hiljattain tajunnut, että taidankin olla bi, ja sitä kautta myös sen, että olen häneen ehkä enemmänkin ihastunut. Olemme tunteneet kouluajoista asti, ja hän on mielestäni aina erottunut joukosta hyvin positiivisena, määrätietoisena ja jotenkin puoleensa vetävänä ihmisenä. Minä en ole ollut seurustelusuhteessa omien sekavien tunteideni vuoksi, eikä hänkään tietääkseni.

Joskus puhuimme seurustelusta en vielä silloin tiennyt olevani bi , ja yllätyin kuinka negatiivinen asenne hänellä oli koko asiaan. Etenkin kun hän on yleensä asian kuin asian suhteen positiivinen.

Asia jäi jotenkin vaivaamaan mieltäni, ja olen alkanut pohtimaan, että mitä jos hän ei koekaan vetoa vastakkaiseen sukupuoleen vaan omaansa ja siksi kokee asian luotaantyöntäväksi.

Tai ehkä hän on aseksuaali tms. Minun tekisi mieli ottaa asia jotenkin puheeksi hänen kanssaan, mutta en tiedä onko se ollenkaan viisasta. Hyvin todennäköisesti ystävyyssuhteemme loppuisi siihen. Ja ehkä aihe herättäisi hänessä ahdistavia ajatuksia. En halua aiheuttaa hänelle hänen maailmankuvansa pohjalta syntyvää ahdistusta tms.

Minulle riittää hyvin ystävyyssuhdekin hänen kanssaan, mutta harmittaa hänen puolestaan, jos hän ajattelee että hänen täytyy elää ja pärjätä koko elämänsä yksin. Pelottaa, että hän menettää vähitellen positiivisuutensa ja elämänilonsa, koska hänellä ei ole sitä ihmistä, jolle jakaa elämän ilot ja surut. Toisaalta en tiedä, miten hän itse näkee itsensä. Voi olla niinkin, että hän tiedostaa suuntauksensa mikä ikinä se onkaan , ja on vain päättänyt elää ilman parisuhdetta vakaumuksensa mukaisesti.

Eli voi olla että murehdin turhaan, ja kyselyni olisivatkin vain haitaksi hänelle. Tai sitten se ei ole hänelle oma valinta, mutta hän tuntee olevansa yksin asian kanssa, jolloin se voisi auttaa, että joku muukin ottaisi aiheen puheeksi. Aihetta on vaikea lähestyä mitään kautta ilman, että se tuntuisi tungettelevalta. Miten voisin ottaa aiheen puheeksi sillä tavalla hienovaraisesti, ettei se tuntuisi suoraan henkilökohtaiselta kysymykseltä?

Vai olisiko tosiaan parempi antaa asian vain olla? Millä tavoin voisin tukea ystävääni yleisesti ottaen? Oon 12 vuotias tyttö, ja haluisin olla poika. Ostan aina poikien vaatteita, vaikka äiti sitä kyseenalaistaakin. Haluisin lyhyet hiukset, mutta äiti ei anna. Mitä pitäisi tehdä ja sanoa, että äiti ymmärtäisi? Olen vuotias nainen, joka ei ole ikinä virallisesti seurustellut tai ollut fyysisessä suhteessa kenenkään kanssa. Ylipäätään olen seksuaalisuuteni suhteen "myöhäisherännäinen", seurustelun aloittaminen tuntui minusta yli kaksikymppiseksi vieraalta ajatukselta.

Olen kuitenkin kokenut romanttisia ihastuksen tunteita lapsuudesta lähtien, ja nyttemmin olen tuntenut myös yhä voimakkaampaa seksuaalista vetovoimaa tiettyjä ihmisiä kohtaan. Ongelmani on se, että en koe olevani täysin hetero. Nuorempana ajattelin, että olen varmaan aseksuaali vaikken tuota nimitystä silloin tiennytkään , koska en kokenut poikia kohtaan suurempaa kiinnostusta kuin tyttöjä kohtaan.

Pitkään odotin, että tunteeni vastakkaista sukupuolta kohtaan vahvistuisivat, ja saisin "varmistuksen" heteroudestani. Ja koska en tällaista vahvistusta saanut, aloin myös odottaa "varmistusta" sille, että olen lesbo. Minulla on ollut lapsesta asti vahva sosiaalinen heteron identiteetti: Kuitenkin on tuntunut hankalalta ottaa konkreettista askelta seurustelun suhteen. Häiritsevintä tässä asetelmassa on se, miten itse sopisin yhtälöön kummankaan sukupuolen kanssa. Olen aina ollut keskimääräistä "poikamaisempi" tyttö kiinnostuksenkohteideni ja persoonallisuuteni puolesta, lapsena viihdyin paremmin poikien seurassa jne.

Toisaalta ulkonäöllisesti saatan välillä olla hyvinkin naisellinen tykkään laittautua, käyttää naisellisia vaatteita, minulla on pitkä tukka jne. Ajatus seurustelun aloittamisesta miehen kanssa on hankala, koska minusta tuntuu, että joudun esittämään "naisellisempaa" kuin oikeasti olen. Miehet tuntevat joskus tulevansa "petetyksi" kanssani, kun ulkonäköni ja olemukseni antaa ymmärtää, että olen "perinteinen" nainen, ja todelliselta luonteeltani olenkin jotenkin tätä määrätietoisempi ja suorempi.

Monesti vetäydyn tilanteesta, ennen kuin tämä ristiriita edes tulee esille, sillä se ahdistaa minua itseäni liikaa. Naisen kanssa seurustelussa taas ihan kaikki konkreettinen tuntuu vieraalta, koska en ole tuota mahdollisuutta nuorempana edes ajatellut. Toisaalta psyykkinen puoli tuntuisi naisen kanssa jotenkin luontevammalta; tietyssä mielessä koen olevani "perheen pää" ennemmin kuin henkisen suojelun ja tuen passiivinen vastaanottaja.

Tuntuu siltä, että seurustelua kokeillessa "pettäisin" molempien sukupuolten edustajia, koska en koe itseäni täysin luontevaksi kummankaan kanssa. Tarkoittaako tämä sitä, että olen biseksuaali?

Vai olenko vasta heräämässä oleva lesbo? Tätä olen pohtinut etenkin siitä syystä, että viime aikoina on tuntunut, että pidän miehistä vain, koska heidän isku-yrityksensä imartelevat minua, enkä ehkä tunnekaan muuta kuin pinnallisia tunteita miestä kohtaan. Entä voiko ihastus miestä ja naista kohtaan ilmetä eri tavoin? Joinain päivinä haluisin parran ja leikata rinnat pois, ja joinain päivinä laitan mekon ja meikit naamaan ja olen ihan tyytyväinen.

En koe inhoa erityisemmin naiseuteeni, mutta en millään pääse eroon siitä tunteesta että haluaisin myös olla mies. En uskalla alkaa järjestämään mitään vaihdosta koska pidän molemmista sukupuolista ja entä jos haluaisinkin vaihtaa takaisin naiseksi, osahan muutoksista on peruuttamattomia.

En tiedä yhtään mitä tehdä itteni kanssa, jos haluaisin olla vaan mies nii olisin vaihtanu jo vuosia sitten, mutta kun ei yhteiskunnassa vaan voi valita molempia. Ei mulla ole mitään uskallusta ruveta elämään molempien roolissa ja selitellä sitä sitten tuttaville, että miksi se pukeutuu välillä toiseen sukupuoleen.

Ja kumpi sukupuoli olisi edes se johon vaihtaisin toisesta? Painan kaikki nää ajatukset vaan taka-alalle, mutta ne on silti siellä aina. Ehkä kaikkein tärkein kysymys on, enkö mie vaiha sukupuolta vaan sen takia että pelkään "menettäväni" yhteiskunnan hyväksynnän ja mahollisuuden mennä ulos naisena ilman että kukaan katsoo sen kummemmin, vai enkö mie vaan vaihda koska en teidä kumpi olisin mielummin.

Oon 16v tyttö ja mun hyvä ystävä, saman ikäinen poika, kertoi mulle, että on homo ja on tiennyt sen jo puoli vuotta. Oon epäilly itekkin jo kauan, että hän varmaan on homo ja kerran kysyinkin häneltä, mutta hän vihastui pahasti ja on kieltänyt asian monta kertaa siitä lähtien.

Nytten hän ilman minkäänlaista varoitusta ilmoitti mulle, että on tosiaan homo. Sen luettuani jokin lukko sisälläni oli avautunut loksahtaen ja hyvänolon tunne oli täyttänyt minut. Minusta tuntui, että olin oppinut ymmärtämään itseäni taas hieman paremmin, sillä löysin selityksen sanoittamatta jääneelle huolelle, jota olin tuntenut jo pitkään.

Ennen "valaistumistani" olin häpeissäni siitä, että ystäväni rönsyilevät puheet seksistä kammottavat ja hieman ahdistavat minua.

Lisäksi yritin korjata itseäni yrittämällä totuttautua seksiä sisältävien tekstien lukemiseen. Vasta pari päivää sitten ymmärsin, että minun ei tarvitse muuttua, ei ainakaan sillä tasolla. On aika ironista, että samaan aikaan ajattelin rakastavani itseäni sellaisena kuin olen, kun tosiasiassa yritin korjata itseäni ajatellen, että minussa oli jotakin pielessä.

Ajattelin, että jossain vaiheessa alkaisin haluamaan seksiä tai tuntemaan seksuaalista vetovoimaa. Mutta minä en kirjoittaisi tätä tekstiä tällä hetkellä, jos se olisi tapahtunut.

Seksin harrastaminen ei houkuttele millään tavalla ja on se minulle jopa pelottava ajatus, sillä jos sitä sattuisin joskus harrastamaan, haluaisin sen olevan ainoastaan "sen oikean" kanssa.

Tämä yksi-seksikumppani-koko-elämän-aikana-utopia juontuu muun muassa minun uskonnollisesta vakaumuksestani ja siitä, että minä en yksinkertaisesti halua antaa itseäni niin syvällä tasolla monelle ihmiselle. Pelkään myös, että jos ottaisin pelottavan askeleen ja luopuisin neitsyydestäni, menettäisin sen henkilölle, joka ei ymmärtäisi kuinka vakava asia seksi on minulle. Koin yksipuolista rakkautta erästä poikaa kohtaan muutaman vuoden ajan, joten tiedän olevani heteroromanttinen aseksuaali.

Tunteeni päättyivät häntä kohtaan pari vuotta sitten ja minä en yhdessäkään vaiheessa toivonut häneltä enempää kuin vastausta tunteisiini. Sen jälkeen en ole tuntenut edes lyhyttä ihastusta. Ikäluokkani pojat ovat minulle vain joukko poikia, ja en ole tuntenut minkäänlaista vetovoimaa heihin enkä tyttöihinkään.

Se on mielestäni sääli, sillä pidin ihastuneena olemisen tunteesta. Mitä seksuaalinen vetovoima oikeastaan on? Ymmärrän kyllä määritelmän, mutta en tiedä olenko tuntenut sitä vai en. Ja onko minulla oikeus sanoa olevani aseksuaali samalla kun saatan olla vain erittäin epäkypsä tapaus? Itse ainakin tunnen vahvasti olevani aseksuaali, mutta välillä epäilen itseäni.

Ja jo ennen kuin olin ymmärtänyt olevani aseksuaali, olin päättänyt odottavani neitsyyteni menettämistä avioliittoon asti.

Voinko minä siis olla aseksuaali, vaikka samaan aikaan minulla on myös vakaumuksellisia syitä olla harrastamatta seksiä? Ja miten voin tarvittaessa selittää olevani oikeasti aseksuaali ja etten käytä aseksuaalisuutta vain tekosyynä "pihdata"? Äitini mielestä olen liian nuori miettimään näitä asioita, mutta haluan itse jonkinlaisen varmuuden asiasta.

En halua viettää seuraavia 8 vuotta pohtien voinko mieltää itseäni aseksuaalina, samalla kun aivoni vielä kasvavat. Rakastan itseäni sellaisena kuin olen ja kuukausi sitten opin rakastamaan itseäni hieman vahvemmin aseksuaalisuuden käsitteen löydettyäni. Tietenkin välillä huolestuttaa, löytyykö ketään, joka hyväksyisi sekä aseksuaalisuuteni että uskoni ja jopa jakaisi sen kanssani. Luotan kuitenkin, että kaikki menee hyvin. Enää en nimittäin yritä "korjata" itseäni. Olen viime aikoina pohtinut omaa seksuaalista suuntautumistani.

Ikää minulla on kohta vuotias nainen ja tuntuu, että en vieläkään tiedä kuka olen ja mitä haluan. Nuorena ihastukseni olivat aina poikia, koskaan ei mitään vakavampaa ole kuitenkaan kehittynyt. Joka kerta kun olemme edenneet tutustumisvaiheen ohi, minulla iskee tietynlainen kiinnostuksen lopahtaminen ja pakokauhu. Koskaan suudelmia pidemmälle en ole edennyt ja aina on tuntunut siltä, että seksi miehen kanssa ei minua kiinnosta.

Minulla on paljon kavereita jotka seurustelevat saman sukupuolen kanssa, minusta tuntuu, että kaikki kuitenkin olettavat, että minä tulen miehen kanssa seurustelemaan ja tämä on yksi asia mikä minussa ärsyttää. Viime aikoina minussa on herännyt juuri ihastuksen tunteita nimenomaan naisia kohtaan.

Minua kuitenkin pelottaa ajatus siitä, jos näytän tunteeni naista kohtaan niin mitä muut siitä ajattelee ja kun en itsekkään varmaksi tiedä pystyisinkö naisen kanssa seurustelemaan. Tällä hetkellä tämä kuitenkin houkuttelee minua, koska naisten olemus ja luonne ylipäätään tuntuu minusta oikeammalta kuin miesten. Toisaalta minua huoletuttaa se, kun tosiaan olen neitsyt ja minulla jauhaa ajatus että seksiä en miehen kanssa halua.

Olen miettinyt että enhän minä voi tietää varmaksi mitä haluan jos en esim seksiä ole kokenut, joten pitäisikö? Tiedän että en pysty kenenkään puolitutun kanssa sitä tekemään mutta jos ajatusmaailmani on tämä miten voisin jonkun luotettavan miehen löytää jos en edes ole varma haluanko seksiä hänen kanssaan harrastaa. Koska tällä hetkellä kiinnostukseni naisissa on, en tiedä pitäisikö minun rohkeasti kuunnella tunteitani ja katsoa johtaisiko se johonkin, tähän liittyy kuitenkin pelko siitä, että mitä jos en pysty ja loukkaan esim sitä naispuolista henkilöä.

En tiedä pystyykö kukaan minua millään tavalla auttamaan, on tunteet ja pää vaan niin pyörällä. Olen vuotias lesbo ja haluaisin kysyä, kuinka voin tulla vanhemmilleni kaapista ulos!! Minulla on vuotta nuorempi tyttöystävä ja haluaisin esitellä tämän ensiviikolla vanhemmilleni, mutta pelkään että vanhempani ajaisivat minut pois kotoa tai vastaavaa, vaikka molemmat sanovat että hyväksyvät minut minkälaisena tahansa.

Hei, Olen 17—vuotias homo. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, miten alaikäisenä pystyisin tapaamaan homoja tarkoituksessa, että jossain vaiheessa voisimme alkaa seurustella. En siis kysy, mistä löydän seksiseuraa näitä viestejä on aivan liikaa keskustelupalstoilla vaan miten nuoret homot voivat löytää seurustelukumppanin. Olen miettinyt pääni puhki sitä, missä voi tavata näitä henkilöitä. Yhteiskunnallinen olettamus on se, että jokainen on hetero, ellei hän toisin kerro, joten jokaisen hyvännäköisen ja mukavalta vaikuttavan miehen kanssa ei voi tai voisi, mutta en viitsi mennä jutustelemaan.

Mietin ylipäätään, onko samankaltaisia "ongelmia" yleisesti nuorissa homoissa vai olenko jossain kuplassa, missä en huomaa nuorten homojen parisuhteita? Olenko tämän ajatuksen kanssa aivan metsässä? Kontekstina lisättäköön se, että olen tullut kaapista vanhemmilleni ja parhaimmille ystävilleni. Mahdollinen "julkinen ulostulo" esim postaus facebookiin on minulle yhdentekevää enkä pidä sitä tärkeänä — mahdollisesti parisuhteen myötä tälläinenkin voisi tapahtua Koko suku on homofobinen, joten minullekin opetettiin jo ihan pienenä, että kaikki muu paitsi heterona oleminen on väärin.

Onneksi sain tietää asioista lisää ja hyväksyin seksuaalivähemmistöt yläasteella. Vuosi sitten tajusin jotenkin olevani bi. Se tuntui oikealta ja hyväksyin seksuaalisuuteni, mutta en ole uskaltanut tulla kenellekään ulos kaapista, koska pelkään muiden reaktioita, vaikka tiedänkin että ystäväni hyväksyisivät minut.

Mutta nyt olen alkanut miettiä seksuaalisuuttani. Minulla ei ole mitään kokemusta, joten voinko vielä määritellä itseäni miksikään? Sen lisäksi, olen pohtinut paljon ihastuksiani ja mieltymyksiäni. Minulla on ollut pari ihastusta ja ne kaikki ovat olleet poikia kohtaan. Haluaisin olla pojan kanssa joskus suhteessa. Mutta seksi poikien kanssa ei tunnu kiinnostavan samalla tavalla kuin tyttöjen kanssa.

Muistan, kuinka jo ensimmäisissä seksuaalisissa fantasioissani pidin paljon enemmän kahden naisen välisestä seksistä kuin miehen ja naisen. Se on aina tuntunut huomattavasti kiihottavammalta. Olen katsonut myös pornoa, ja lesboporno on huomattavasti parempaa kuin heteroporno.

En ole varma olenko hetero vai bi. Pitääkö minun odottaa, että saan jotain kokemusta ja miettiä sitten mikä tuntuu oikealta? Tämä asia on ahdistanut minua jo pitkään, varsinkin kun asuu vanhempien luona ja tietää että jos olen bi ja he saavat joskus tietää, he varmaan heittävät minut ulos eivätkä varmaan halua nähdä minua enää ikinä. Olen siis vuotias pian 17 - vuotias tyttö. Eli en siis tosiaankaan ole varma olenko bi, lesbo vai hetero.

Minulla on ollut kaksi suhdetta pojan kanssa jotka kumpikin päättyivät omasta aloitteestani sillä yhtäkkiä kesken suhteen en vain pitänytkään tästä pojasta, tämä hämmensi minua niin paljon että muserruin. Nyt olen ollut jonkin aikaa yksin ja tässä eräänä päivänä ajattelin että voisin huvinvuoksi käydä YouTubessa katsomassa minkälaisia tyttöpareja siellä on..

Ja kun näin kahden tytön suutelevan toisiaan, tunsin oudon lämpimän fiiliksen ja että voisin itsekin seurustella tytön kanssa. Kuitenkin pelkään hyväksyä itseäni lesbona tai bi: Koen sen jotenkin vääräksi aloittaa seurustelu tytön kanssa Olen tuntenut samoja tunteita joskus muulloinkin, siis että tytöt olisivatkin kiinnostavampia.

Onko vaihe vain ohimenevä vai miten pitäisi toimia? Aloitin opiskelun yliopistossa viime syksynä ja eräässä tapahtumassa tutustuin ihanaan tyttöön. Olin pitkään vältellyt ihastumista, koska siten olin saanut itselleni selitettyä, miksen vielä seurustellut tai miksen uskaltanut tehdä mitään asialle. Ihastuin kuitenkin kerta kerralta enemmän tähän tyttöön. Lopulta sain itseni rohkaistumaan jopa sen verran, että aloitin juttelun tytön kanssa facebookin välityksellä aiemmin olimme jutelleet muutaman kerran.

Parin viikon juttelun jälkeen tyttö pyysi minua kahville. Sen jälkeen olemme säännöllisesti nähneet, kahvilla, elokuvissa, minun luonani, hänen luonaan - välillä hänen ja välillä minun aloitteestani. Minulle selvisi pian, että hänkin on kiinnostunut tytöistä ja ensi kertaa elämässäni ajattelin, että minulla voisi olla mahdollisuus.

Meillä on aina hauskaa yhdessä ja tuntuu kuin aika vain vilahtaisi ohi. En voi olla haaveilematta, vaikka kovasti yritän.

Aina välillä ole varma, että hänkin on kiinnostunut ja sitten taas sätin itseäni ja luulen ylitulkinneeni kaiken. Hän on meistä se kokeneempi, jolla on yksi parisuhde takanaan ja muutama vuosi enemmän ikää, joten tavallaan elättelen toivoa, että hän tekisi jonkinlaisen aloitteen. Itse tuntuu, että vaikka olen jo parikymppinen, olen täysin pihalla, enkä edes tiedä miten tulkita mitään.

En ole koskaan seurustellut tai edes pitänyt ketään kädestä romanttisessa mielessä ja jotenkin kokemattomuuteni tuntuu häiritsevän kovasti itseäni. Miten voisin lähestyä asiaa, kun en tiedä haluaisiko hänkin jotain enemmän vai pitääkö hän minua vain yhtenä ystävistään? Ensinnäkin kerron pientä kontekstia. Olen aina puolustanut vähemmistöjä, varsinkin seksuaalisuus- ja sukupuoliasioissa.

Kun menin yläkouluun, minusta ja yhdestä luokkatoveristani tyttö tuli parhaat kaverit. Aluksi minulle tuli pieniä 'hupsuja' ajatuksia, kuten 'Mitä jos nyt ottaisin hänen kädestä kiinni? Pikkuhiljaa huomasin, että ajatuksista tuli haluja. Tunteista tuli suurempia, vaikuttavimpia ja riskeeraavia.

Ne kasvoivat ja laajenivat ja aina kun katsoin häntä, minulle tuli miellyttävä, mutta samalla kahlittu olo. Kerran en kestänyt enempään ja kerroin yhdelle kaverilleni. Olo helpottui, mutta noin viikon jälkeen tunteet palasivat ja pahentuivat entistä enemmän. Aloin tosissani unelmoida suhteesta tämän ystävän kanssa ja kosketuksen vastustaminen oli mahdotonta. Lopulta kerroin ihastuksen kohteelle. Ajat olivat olleet hankalia, joten aloin jopa itkemään, mutta hän otti asian rauhassa vastaan.

Me olemme vieläkin ystäviä, mutta valitettavasti enempää meistä ei voi koskaan tulla. Hänelle kertomisen jälkeen ei ole ollut niin paljon ongelmia tämän kanssa, mutta jos ajattelen sitä, alan taas tärisemään ja tuntemaan lämpöä sisällä. Olen nyt hyväksynyt itseni lesbona. Kaverini tietävät ja olen facebookissa pistänyt tietoihini olevani kiinnostunut naisista, mutta perheeni ei tiedä.

Kuitenkin tiedän, että he hyväksyvät minut ja olen päättänyt, että esittelen heille tyttöystäväni normaalisti, kun sellaisen saan. Ei tarvitse käskeä heitä istumaan ja selittää että tykkään tytöistä. Mutta aina välillä epäröin seksuaalisuuttani. Joskus mietin, että olinko väärässä ja että olen hetero, vai olenko ehkä bi, vai mahdollisesti aseksuaali. Minua saa epäröimään joskus se, että ajattelen joidenkin miesten olevan söpöjä tai komeita jne.

Aseksuaalia olen miettinyt, koska minua ei seksi kiinnosta ollenkaan. Se on hyvin mahdollista, että se on vain ikäni takia, mutta silti epäröin. Kiihotun kyllä 'melko useinkin' mutta itse seksi ei kiinnosta, ei miesten eikä naisten kanssa. Olen melko varma olevani lesbo, mutta eihän ne ongelmat siihen lopu, ei ne koskaan.

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni kauhistellut sitä, että olen yksin ystävänpäivänä. Haluaisin suhteeseen suuresti, mutta silti tunnen olevani liian nuori siihen. Mutta no, jos siihen haluan ja osaan pitää huolta itsestäni, kai minä ihan hyvin pystyisin, mutta en tiedä miten löytäisin ketään. Uskoakseni olen liian nuori nettideittailuun ja varsinkin baariin menemiseen. Olen miettinyt, että voisin mennä Setan nuorten sateenkaarikahvilaan, mutta ajat eivät sovi minulle.

Toivottavasti voisitte auttaa minua jossain. Viestistä tuli aika pitkä No enempää en osaa sanoa. Olen vuotias tyttö ja hiljattain olen alkanut tajuta, että olen kiinnostunut naisista. Tämän asian tajuaminen on tuottanut paljon ahdistusta mutta myös selkiyttänyt joitain asioita.

En ole täysin varma olenko bi vai lesbo. En haluaisi lokeroida itseäni mihinkään mutta kuitenkin ahdistaa epätietoisuus. Minulla on ainoastaan kokemusta vastakkaisen sukupuolen kanssa "säätämisestä" ja kerran olen seurustellut hyvin lyhyen aikaa.

Olen siis tuntenut vetoa myös miehiin mutta en nyt kuitenkaan vähään aikaan monien pettymyksien jälkeen. Hiljattain olen tutustunut netissä erääseen saman ikäiseen tyttöön. Viestitellään päivittäin ja tiedän että hän on suuntautunut vain naisiin ja täysin sinut asian kanssa, toisin kuin minä. Olen jotenkin hyvin ahdistunut ja pelkään eniten ystävien ja muiden läheisten reaktiota, jos kerron. Pelkään myös, että menettäisin ystäväni tämän vuoksi. Tiedän että he eivät ikinä olisi arvanneetkaan minusta tällaista.

En tiedä mitä teen, olen täysin yksin asian kanssa. Epäilen olevani lesbo, ajatus seksistä miehen kanssa inhottaa ja olen ihastunut tyttöön. En ole vielä tullut kaapista ulos, mutta haluaisin kertoa siitä parille harkitulle henkilölle, joista toinen on paras kaverini. Olen ihastunut parhaaseen kaveriini, joka on hetero. Yhtenä päivänä keskustelu päätyi lesboihin. Kaverini rupesivat puhumaan kuinka hirveää olisi, jos joku kaveri olisi lesbo.

Ihastukseni kohde sanoi, ettei ikinä voisi tykätä tytöstä sillä tavalla. Ja muut sanoivat, etteivät voisi olla henkilön kanssa koska heillä on pelko ihastumisesta. Mainitsin sitten siinä jotain, että minua ei haittaisi, vaikka ystäväni olisi lesbo ja heti kaikki syyllistivät.

Haluaisin kertoa tästä jollekin mutta en uskalla koska juorut leviäisivät heti näin pienellä paikkakunnalla. Epäilen että kaverini alkavat kohta jo epäillä jotain. En haluaisi olla yksin tämän asian kanssa mutta menettäisin kaikki ystäväni siinä samassa. Enkä halua vielä kertoa vanhemmillekaan. Olen ihan pulassa mitä mun pitäisi tehdä? Olen pian vuotias tyttö. Olen seurustellut kahden eri pojan kanssa, toinen suhde kesti vain puoli vuotta, mutta toinen oli kolme vuotta pitkä ja erittäin syvä.

Erosta on nyt puolisen vuotta, ja alan olla päässyt siitä yli. Olen samassa harrastustiimissä erään itseäni kaksi vuotta nuoremman tytön kanssa.

Vuosi sitten välimme lähenivät, meistä tuli hyvät ystävykset, ja aloimme viettää aikaa myös treenien ulkopuolella. Harrastukseemme kuuluu matkustelua, joten olemme viettäneet paljon aikaa myös ulkomailla. Emme ole juuri puhuneet seurustelusta, hän tietää, että olen seurustellut poikien kanssa. Hänen ystävissään on paljon eri seksuaalivähemmistöjen edustajia, ja hän on usein osallistunut prideen. Olen palavasti ihastunut tähän tyttöön.

Olen aika sekaisin, tunnetta on jatkunut jo yli kaksi kuukautta. En pysty nukkumaan, kun mietin hänen kosketustaan, kasvojaan, ääntään Haluaisin vain pitää häntä sylissäni, turvassa ja suudella häntä ja saada hänet onnelliseksi.

Koen häntä kohtaan myös seksuaalisia tunteita. Ongelmani on, että en uskalla edetä, mutta en myöskään kestä tätä epätietoisuutta. Pelkään menettäväni ystävyyden, sitä paitsi yhteisen harrastuksen vuoksi vietämme paljon aikaa yhdessä enkä halua kiusaannuttaa välejämme. Olemme molemmat kovin sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita, joten halailemme ja koskemme paljon. Tyttö on myös muutaman kerran kaveriporukasta kotiin lähtiessä vetänyt minut kädestä mukaansa ja olemme sitten vielä jutelleet kahdestaan ja olen saattanut hänet kotiinsa.

En saa selvää olenko hänelle vain hyvä kaveri, vai jotain enemmän. Olen yrittänyt kosketuksilla ja katseilla viestittää hänelle tunteistani, en uskalla edetä enempää, etten säikäytä häntä.

Miten saisin selville hänen ajatuksiaan? Tiedän että tämä on kysymistä varten mutta tahdon enimmäkseen vain avautua ja kysyä olenko normaali ja missä voisin puhua näistä asioista. Olen pan-seksuaali mutta vielä kaapissa oikeassa elämässä, yksi ystäväni tietää. Internetissä esiinnyn avoimesti pan-seksuaalisena, mutta olen jo pari kertaa saanut kritiikkiä siitä etten oikeasti ole pan-seksuaali koska pidän enemmän tyttömäisistä pojista ja tytöistä kuin macho-miehistä.

Internetissä olen myös jakanut kuvia itsestäni useiden poikien ja miesten kanssa, roolileikkinyt, yleisesti sekä tyttönä. Usein tunnen seuraavana päivänä "krapulaa" eli mietin mitä taas tuli tehtyä. Usein minua huomattavasti iäkkäämmät miehet pyytävät kuviani, joskus pissaamis- tai köyttämiskuvia. Mutta minua häiritsee vain se että nautin erikoistenkin pyyntöjen toteuttamisesta ja itseni kuvaamisesta, onko tämä normaalia? Siis olenko exhibitionisti tai jotain?

Katselen myös pornografiaa, yleensä joka ilta. Yleisimmin hentaita pornograafista animea tai mangaa jossa esiintyy "trap" hahmoja tytöiltä näyttäviä poikia tunnen pornon vievän aikaa yöuniltani joita tarvitsisin lukiossa. Joskus ihastun anime- tai kirjahahmoon joka ihmetyttää minua jälkeenpäin. Kun pidän jostakin hahmosta, kuvittelen hänen kulkevan rinnallani koulussa yms. Olen alistuva ja haluaisin myös pukeutua tytöksi sekä tulla köytetyksi.

Pelkään erikoisten halujeni sekä useiden fetissieni ajavan karille tulevat rakkaussuhteeni jos niitä tulee olemaan. Myös mahdollisista keskustelupalstoista olisi mukava tietää. Kiitos vastauksista jo etukäteen, hei hei! En tiedä olenko hetero vai bi? Pidän pojista ja tytöistä. Ihastuin erääseen tyttöön ja poikaan. Asiat menivät monimutkaisiksi ja tunteet loppuivat.

Ja nyt olen ihastunut taas poikaan ja siihen samaiseen tyttöön. Välillä minusta tuntuu, että on outoa olla ihastunut tyttöön? Mutta sitten taas ei. Hei, Olen kohta v nainen ja pitkään identifioinut itseni biseksuaaliksi. En ole kuitenkaan koskaan seurustellut tai ollut romanttisesti naisen kanssa. Yleensä syy on ollut vain mielenkiinnon lopahtaminen, mutta näin vanhempana myös haluttomuuteni seksiin. Onko mahdollista olla biromanttinen, mutta aseksuaali?

En ole ikinä ajatellut olevani aseksuaali, ennen kuin paneuduin aiheeseen muutama kuukausi takaperin ja tunnistin itseni monesta kuvauksesta. Ongelmani on, että en haluaisi olla aseksuaali. Ahdistun tilanteesta, jossa joudun jonkun deitin tms.

Haluaisin haluta, joten kieltäytyminen tuntuu aina pahalta, vaikka tiedän että totta kai minulla on oikeus olla suostumatta mihinkään. En myöskään olen varma, että olenko edes täysin aseksuaali.

Libidoni on äärimmäisen olematon enkä käytännössä koskaan halua seksiä. Kuitenkin masturboin yleensä kylläkin vain, jos minulla on tylsää , mutta en ikinä kuvittele ketään tuttua seksuaaliseen tilanteeseen, harvoin edes itseäni.

Seksistä en pahemmin tykkään, ei se nyt täysin vastenmielistä ole, mutta ei oikeastaan tunnu fyysisesti eikä henkisesti miltään. Tuntuu, että olen excluded tästä joukosta kun en kaipaa seksiä. Haluaisin myös parisuhteen joskus, mutta mistä edes löydän jonkun, joka suostuisin seksittömään suhteeseen? Onko edes normaalia pohtia tällaisia näin myöhään? Tuntuu ettei ajatuksista ota mitään selkoa mihinkään suuntaan Olen 15 —vuotias ja biseksuaali, mutta vielä kaapissa perheen ja ystävieni kesken.

Käyn itse suhteellisen säännöllisesti HLBT järjestöjen seksuaali- ja sukupuolivähemmistönuorille tarkoitetuissa ryhmissä kuten HeSetan nuorten illoissa, Sateenkaarikahvilassa, Tukinetin Sinuksi-chatissä ja yritän parhaani mukaan osallistua mahdollisimman moneen Pride-tapahtumaan, mutten ole pystynyt kertomaan siitä kellekään.

Aluksi stressasin siitä, pitäisikö minun kertoa tästä tai "tulla kaapista ulos", mutta ymmärsin olevani tyytyväinen niin vaikka olisi kiva kertoa kaverillekin, mutten tiedä, ymmärtääkö ne. Olen monesti mennessäni nuorten iltoihin, valehdellut äidilleni ja kavereilleni olinpaikastani ja valheiden lisääntyminen viimeaikoina — erityisesti biseksuaalisuuden hyväksyttyäni — on vaivannut minua suuresti ja tunsyyllisyyttä siitä, koska valehteleminen ja salailu ei ole tapaistani.

Haluaisin kyllä kertoa tästä jollekin, mutta pelkään sen myös leviävän. En halua heterojen luulevan sen olevan minulle niin iso asia tai kaikkea itsessäni. Aikaisemmassa kysymyksessä kerroin, etten olisi millään valmis kertomaan äidilleni.

En varmaan sitä olekaan. Voisin kyllä sivussa mainita ettei sukupuoli tai tytön kanssa olo ole niin vakavaa. MUTTA en olisi ehkä varma kertoisinko vierailuistani nuorten illoissa tai -kahvilassa, koska pelkään hänen luulevan, että haen tarkoituksella lisää osaa aiheesta elämääni..

Kiitos vielä etukäteen, tiedän tekstin olevan jo pitkä ja toivon ja uskon kaiken sanomanne auttavan, älkää tiivistäkö! Olen vuotias jätkä ja haluaisin avautua seksuaalisuudesta jollekulle. Reilu vuosi sitten aloitin armeijan ja nyttemin opiskelen yliopistossa. Olen aina esiintynyt heterona sekä kavereille että läheisille. Ongelmana on se, että viimeisien vuosien aikana olen huomannut ihastuneeni vain miehiin.

Tytöt ovat omalla tavallaan söpöjä ja ihania, mutta melkein aina kiinnostus herää, kun tutustun paremmin johonkin jätkään.. Olen kerran seurustellut yhden tytön kanssa, mikä oli todella mukavaa ja pidin tytöstä kovasti, ero tuli sitten, kun aloitettiin koulut eri paikoissa. Muuten en ole seurustellut kenenkään kanssa, vaikka olisin halunnut. Tälläkin hetkellä olen ihastunut korviani myöten yhteen luokan pojista, hauskaan ja pirteään hetero urheilijaan, joka on yksi uuden kaveripiirin jäsenistä.

En kuitenkaan ole paljastanut kellekään mitään, koska pelkään. Minulla on nyt se oikea kaveripiiri, jossa viihdyn ja haluan olla, enkä haluaisi pilata juttua kertomalla, että pidän miehistä. Plus uskon vahvasti, että asenteet muuttuu väkisinki jos kerron. Pelkään myös että juttu alkaa levitä, jos kerron asiasta jollekkin.

En haluaisi kuunnella kun porukka kuiskuttais kun meen ohi "Kato toi on homo", ja mitä näitä nyt on. Aloitin kesällä salilla käynnin ja olen saanut juuri luokkalaisista hyviä salikavereita ja kauhistelen vain mitä tapahtuu jos kertoisin. En haluais edes ajatella, iskä varmaan häätäis kotoa. Yhdelle etäiselle armeijakaverille olen maininnut sivunmennen asiasta ja häntä se ei hetkauttanut ja hän sanoi että se on okei, eikä tarvis häpeillä. Silti on eri asia puhua asiasta jollekkin, joka on periaatteessa tuntematon ja asuu jossain muualla.

Ihan niin kuin täällä, heh. Päivittäin ajattelen että, ei se mitään, ei kenenkään tartte tietää ja osaan elää asian kanssa. Mutta sitten aina joskus yön pimeinä tunteina melkein murrun, kun vaan tuntuu niin ahdistavalta ajatella kaikkea. Tulevaisuutta, mitä jos joudun olemaan yksin, mitä jos kaikki jätkäkaverit heittää vaan homoläppää eikä ota vakavasti tai rupeaa kokonaan välttelemään.

Mitä jos kerron ja vanhemmat saa tietää. Nololtahan tällainen valittelu kuulostaa mutta tän kanssa oon joutunut elämään ja haluisin apua. Olen vuotias nainen ja olen tuntenut aina olevani vähän eksyksissä suuntautumiseni kanssa. Tämä johtuu ehkä siitä, että ainakin omasta mielestäni olen huono tulkitsemaan omia tunteitani. Olen seurustellut kahden miehen kanssa. Toisen kanssa tosissani, mutta heräsin jossain vaiheessa siihen, etten todella rakastanut häntä.

Kokemuksia naisista minulla on vähän. Ne ovat jääneet lähinnä suutelemisen tasolle. Olen kokenut yhtä vahvaa ihastusta niin miehiä kuin naisiakin kohtaan ja sen kai pitäisi olla selventävä esimerkki siitä, että olen jotain homon ja heteron välistä.

Ihastun omasta mielestäni ihmiseen en niinkään sukupuoleen. En tosin tiedä jäisivätkö tuntemukseni saman sukupuolen osalta vain ihastukseen. Olen jo muutamalle läheiselleni ulkona biseksuaalina, mutta minusta tuntuu edelleen, etten tiedä tarkalleen mikä olen. Voiko tämä johtua siitä, etten ole vielä täysin hyväksynyt itseäni? Mietin näitä asioita välillä ihan liikaakin ja se häiritsee.

Minua painaa myös se, että netissä usein näkee syrjintää homoseksuaalien osalta biseksuaaleja kohtaan, koska he eivät muka osaa päättää kumpi sukupuoli viehättää eniten. Moisen kuuleminen saa ainakin minut vetäytymään kuoreeni, koska omalla kohdallani ei tästä ainakaan ole kyse. Voisin luultavasti yhtä hyvin nimittää itseäni panseksuaaliksi, mutta sen sijaan olen käyttänyt sanaa bi. Ehkä osittain tottuneista syistä, koska olen kyseistä sanaa käyttänyt jo viisi vuotta.

Vähän aikaa sitten tapahtuneen eron jälkeen aloin ajatella tätä kaikkea enemmän. Ero tuntui jättävän minut tyhjän päälle. Suhde oli etäsuhde ja vei välillä paljon aikaani. Seurustelukumppaniani pidin parhaana kaverina, mutta kaikki muuttui eron jälkeen ja koska ystäväni muuttavat opiskelujen perässä toiselle paikkakunnalle on oloni todellakin tyhjä. Kaikesta huolimatta olen kuitenkin helpottunut kun voin viimein tutkia ja etsiä itseäni, mutta tunnen olevani jollain tavalla umpikujassa.

Kerroin yhdelle ihanalle tytölle kuukausi sitten tunteistani, mutten tällä hetkellä osaa lukea tämän tytön ajatuksia enkä tiedä, mitä hän minusta ajattelee. Viestien perusteella hän taitaa tykätä minusta myös, mutta ei ole sanonut mitään sen suuntaista kasvotusten.

Olemme tosin sopineet että annamme tämän asian mennä omalla painollaan, eli jos tästä syntyy parisuhde niin sitten syntyy. Olemme molemmat vuotiaita ja tällä tytöllä on puolitoistavuotias poika. Olemme kyllä halanneet monta kertaa.

Pussaaminen houkuttelee, mutta pelkään jos hän säikähtää. Haluisin pyytää tytön myös treffeille. Itse olen ajatellut jonkunlaista piknikkiä sydänkarkkien kera, onko se liikaa? Olen vuotias, vasta hiljattain kaapista tullut transmies. Aion hankkiutua lähiaikoina tutkimuksiin ja toivon että saisin suhteellisen vaivatta diagnoosin ja reseptin testosteronia varten. En kaipaa leikkauksia, ne tuntuvat fyysisesti liian rajuilta ja riskialttiilta, ja uskon että hormonit riittävät tekemään kropastani sennäköisen kuin sen mielestäni kuuluu olla.

Pelkään kuitenkin muiden mielipiteitä kehostani. Olen homo, ja huolestuttaa etten koskaan löydä poikaystävää. Tiedän että monet transmiehet elävät onnellisesti homomiehinä muiden joukossa, mutta he kaikki vaikuttavat olevan hyvin maskuliinisia ja perinteisen komeita ja hoikkia ja lihaksikkaita, ja kaikki tuntuvat hankkiutuvan masektomiaan.

Pelottaa etten ole koskaan tarpeeksi miehekäs tai että rintani ovat inhottava yllätys mahdollisille kumppaneille. Tuntuu melkein että minun pitäisi muuttaa kehoani tavoilla jotka eivät tunnu minusta hyvältä, ja lisäksi käyttäytyä ja pukeutua hypermaskuliinisesti, jotta olisin muille "tarpeeksi mies". Eikä sekään tietenkään riittäisi kaikille. En halua ruveta sellaiseen. Hei, Olen kaapissa oleva 18v jätkä. Vaikka olen yrittänyt, en kiinnostu naisista samalla tavalla kuin miehistä.

Harrastan tosissaan urheilua en halua kertoa pienen lajin nimeä , ja muutenkaan lähipiirini ei ole kovin avoin tämmöiselle. Itsellänikin on pitkään ollut vaikeuksia hyväksyä itseäni tällaisena ja pahimmillaan se on mennyt siihen pisteeseen, että yritän järjestelmällisesti piilottaa ominaisuutta itsestäni. Eihän se mitenkään ulospäin näy, mutta ihan varmuuden vuoksi. Olen alkanut masentua sen takia, että en usko ikinä löytäväni seuraa itselleni.

Sellaista, josta aidosti välittäisin, ja joka välittäisi minusta. Tulee jotenkin yksinäinen ja orpo olo. En ole yhtään kiinnostunut Prideista, Mr Gay Finland -kilpailuista yms vastaavista. En vain koe kuuluvani samalla lailla joukkoon, vaikka miehistä sytynkin.

En halua tehdä asiasta numeroa tai ylikorostaa sitä. Ennemminkin haluaisin vain että pystyisin itse ja lähipiirini itse sen hyväksymään joskus, mutta ei siitä tarvitsisi sen enempää jauhaa.

Niin, pelkoni liittyy vain siihen että en usko ikinä löytäväni seuraa. Jotenkin tuntuu, että siinä neljä prosenttiyksikköä on ilmaa. Netistä olen löytänyt vain yhden illan juttuja hakevia neitimäisiä poikia ja toisaalta reippaasti keski-ikäisiä samalla asialla.

Minulla ei ole mitään heitä vastaan, mutta en ole kiinnostunut sellaisesta. En ole käynyt homobaarissa, mutta kuulemma miljöö on suhteellisen samanlainen sielläkin. Oikeassa elämässä ns perinteisellä tavalla seuran hakeminen tuntuu mahdottomalta.

Tarkoitan siis tutustumista toiseen työn tai harrastuksen kautta tai vaikkapa baarissa. Kun heterot voivat käytännössä lähestyä ketä tahansa vastakkaisen sukupuolen edustajaa, minun kaltaiseni joutuvat ensin arvuuttelemaan, kuka kuuluu siihen viiteen prosenttiin. Jos arvaat väärin, saat pahimmillaan turpaasi tai menee ainakin maine. Eikä ainakaan löytynyt samanhenkistä.

Tällaisesta minulla on jo nyt yksi kokemus. Tässä vain ei saa turpaan niiltä yhdeksältä oikeakätiseltä, joita ensimmäiset sattuivat olemaan. Miten tämmöiset löytävät seuraa? Tarkoitan sellaisia ihan normaaleja perusjätkiä. En keski-iän ylittäneitä tai BB-julkkiksia. Onko sellaisia edes olemassa? Monet kaverini, jotka tietävät minusta, ovat yrittäneet lohduttaa sanomalla tuntevansa monia kaapissa olevia kaltaisiani ihmisiä. Sen ovat vain sanoneet niin monet, että en enää usko siihen, kun en itse tunne yhtään.

Alan olla aika epätoivoinen, koska en vain ymmärrä. Toinen huoleni koskee perheen perustamista. Olen aina pitänyt itsestään selvänä lasten hankkimista, pidän lapsista valtavasti.

Käytännössä se taitaa vain jäädä haaveeksi. Olen vuotias nuori nainen ja minulla on ongelma. Olen ihastunut melkein jo rakastunut yhteen naiseen, mutten tiedä, mitä hän ajattelee minusta. Olen itse lesbo ja tämä nainen on samanikäinen panseksuaali. Tutustuimme jo puoli vuotta sitten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille tarkoitetussa Qruiserissa, mutta olemme tavanneet vasta muutaman kerran. En tiedä, kuinka kertoisin hänelle tunteistani. Asiaan tuo hankaluutta kyseisen naisen vuodenikäinen poika, jonka kanssa tulen kyllä hyvin toimeen.

Pelkään myös, että välimme tulehtuisi tosi pahasti ja hän ei haluaisi olla missään tekemisissä kanssani. Miten minun pitäisi toimia? On eräs Muusu, josta pidän.. Mutten oikeastaan tunne häntä kovin hyvin enkä tiedä tulenko tapaamaan häntä uudelleen. Hän oli vetäjänä yhdessä ryhmässä, jossa siis olin mukana. Ennen ryhmän loppumista sain tietää ettei hän tee parisuhteita, koska "ne ovat liian vaikeita" en tarkkaa muista mitä hän sanoi. En tiedä haluanko tehdä asialle edes mitään, kuka voisi minunlaisesta pitää?!

Vihaan kehoani, koen olevani ruma ja lihava, ugh, ja kasvoissani on aknea. Olen liian kuvottava ollakseni tuon kauniin Muusun kanssa.. Totta puhuakseni en edes tiedä mitä tässä kysyn. En ole koskaan saanut mitään kunnon ihastusta, mutta noin vuosi sitten tunsin jotain ihastus kaveriani kohtaan joka on tyttö. Koen pojat enneminkin kaverina Tunnen itseni liian nuoreksi ajattelemaan tälläistä olen 13 ja että se muuttuisinkuitenkin että ihastuisin poikiin kuitenkin vielä.

Nyt on vuosi kulunut, kai se on tälläiselle liian lyhyt aika. Mutta tämä vaivaa minua kauheasti nyt Olen 33v nainen ja tiennyt lesboudestani jo kai 13 vuotta vaikka olin välillä heterosuhteessa. Minulla on ollut yhteensä 5 seurustelusuhdetta. Nyt olen ollut sinkkuna 4 ½ vuotta. Olen nyt huomannut että en enää pystyisi ihastumaan tai rakastumaan kehenkään.

On kuin tunteet olisi sammumassa. Pelkään, että en kykenisi enää uuteen suhteeseen tai seurustelemaan. Sinkkuilu ei kutenkaan minua haittaa. En myöskään kaipaa uutta kumppania tai suhteen aloittamista. Koko perheeni tietää jo minusta, onneksi suhtautuivat loistavasti. Siis onko tilanteessani jotain pahaa?

Vaikuttaako tunteitten muuttumiseen se mitä koin suhteissa? Sosiaalisuus ei ole minulla loistava, koska ihmissuhteitani vaikeuttaa kun tilanteeni on muuttunut paljon. Esimerkki menetin luottamusta ihmisiin. Lupauksia ei pidetty eikä koskaan pyydetty minua kyläilemään ja semmoista muuta. Siis minulta vaatii aikaa, että luottaisin ihmiseen, ehkä vuotta. Vietän paljon aikaa yksin ja nautin niin yksinolosta kuin ihmisten seurasta.

Olen hyväksynyt itseni panseksuaalina jo hyvin kauan aikaa sitten, mutta olen alkanut miettiä suuntautumistani uudelleen. Pojat kiinnostavat minua romanttisesti, mutta en pysty edes kuvittelemaan seksiä heidän kanssaan. Myöskään tyttöjen kanssa en pysty menemään pussailua ja kuhertelua pidemmälle, mutta haluan kuitenkin harrastaa seksiä enemmän tyttöjen kanssa. Eli siis pojat ja tytöt kiinnostavat molemmat romanttisessa mielessä, mutta vain tytöt kiinnostavat seksuaalisessa mielessä, eivätkä heistäkään ketkä tahansa, vaan ainoastaan ne, joihin minulla on kehittynyt tunteita ajan kuluessa.

Eli olen täysin pihalla suuntautumisestani, vaikkei se ihmistä määritäkään mitenkään. Minun on myös erittäin hankala ilmaista seksuaalinen suuntautumiseni vanhemmilleni, vaikka tiedän heidän olevan täysin seksuaalivähemmistöjen puolella. Pelkään kuitenkin heidän reaktioitaan mahdolliseen tyttöystävään.

Isä on tukenut minua jokaisessa päätöksessäni ja jopa auttanut siirtymään esimerkiksi kasvissyöjäksi, mutta silti kaapista tulo on kauhistuttava ajatus. Lisäksi pelkään, etten saa haluamaani työpaikkaa, jos olen kotikaupungissani avoimesti panseksuaali, vaikka seksuaalisen suuntautumisen pohjalta ei saisikaan syrjiä. Olen kyllä ulkona kaapista kaikille kavereilleni, mutta en ole uskaltanut kertoa kenellekään muulle aikuiselle kuin parhaan ystäväni äidille suuntautumisestani.

En tiedä miten ottaisin asian hienovaraisesti puheeksi vanhempieni kanssa, joten olen hieman pulassa. En haluaisi muuttaa kesän jälkeen pois kotoa ilman, että vanhempani tietävät että saatan tulla käymään tyttöystävän kanssa.

Hei, Olen nyt vuotias tyttö enkä oikein tiedä miten luokittelisin itseni. Huomasin yhtäkkiä joskus vuotiaana, että kaikki julkkiksiin kohdistuneet ihastukseni olivat naisia, ja aloin siihen heränneenä sitten miettiä, olenko sittenkään ihan niin hetero kuin aina ajattelin. Ihastuin silloin yhteen tyttöön, vaikken sitä sillä tavalla silloin ajatellutkaan, ja aloin miettiä että onkohan mahdollista että voisin olla bi.

Nyt kun olen jo yli pari vuotta tätä ehtinyt miettiä, tuntuu, että pitäisi alkaa päästä johonkin lopputulokseen, mutta en osaa vieläkään sanoa, mihin päin kallistun.

Toinen heistä oli lesbo ja hänen kanssaan ehdin jo tosissani haaveilla jostain isommasta, mutta asiat ei koskaan kuitenkaan edenneet siihen. Olen siis ihastunut lähinnä tyttöihin, mutta en jotenkin pääse irti siitä ajatuksesta, että ehkä vielä jonain päivänä voisin ihastua samalla tavalla myös miehiin? Esteettisesti pidän tyttöjä ja naisia paljon miellyttävämpinä, tunnen oloni paremmaksi ja turvallisemmaksi tyttöjen kanssa ja jotenkin tuntuu oudolta yrittää kuvitella miehen kanssa seurustelua.

Olen myös epäillyt itselläni aseksuaalisuutta, koska vaikka uskon että voisin rakastua naisiin, en tiedä haluaisinko koskaan mennä niin pitkälle sen enempää naisten kuin miestenkään kanssa. Toisaalta mietin, voiko se sittenkin vain johtua huonosta itsetunnosta tai epävarmuudesta yleensä.

Nautin kuitenkin periaatteessa itsetyydytyksestä, vaikka en muista ihmisistä koskaan ajattelekaan sillä tavalla. En ole kuitenkaan koskaan edes suudellut ketään, joten mistäpä minä voisin mitään tietää.

Toisaalta epäilen itseäni muutenkin koko ajan koska olen melko naisellinen ja tunnen oloni jotenkin feikiksi ja että olen oikeasti vain bi-curious heterotyttö tai jotain, eikä minua uskottaisi jos tulisin sillä tavalla kaapista.

Olen kertonut parille kaverille että ihastun lähinnä tyttöihin, ja kaikki ovat ottaneet sen hyvin, mutta pelkään silti ihmisille kertomista. Toisaalta salailu tuntuu ahdistavalta mutta toisaalta en haluaisi kertoa kenellekään ennen kuin olen varma, ettei sitten jossain vaiheessa tarvitse alkaa vetää sanoja takaisin.

En oikein tiedä mitä tästä kaikesta ajattelisin ja turhauttaa, ettei näinkään pitkän ajan jälkeen mikään vielä tunnu olevan selvää. Olen nainen, haluan tykätä pojista ja olen aina halunnut. Mutta toisaalta minusta on alkanut tuntua että naisetkin on seksikkäitä ja ihania. Haluan olla hetero ja tykätä pojista!!! Olen juuri 17 vuotta täyttänyt nuori nainen.

Ongelmanani on se, että kerroin vanhemmilleni olevani lesbo ja nyt he eivät halua puhua kanssani ja sanovat että lesbous on pahempaa kuin murhaaminen. He myös väittävät että teen kaiken heidän oppejaan vastaan sekä sanovat että vain he voivat tuntea tuskaa tämän asia takia. He myös heittävät minut ulos vuoden päästä, kun olen täysi-ikäinen.

Asiaa hankaloittaa se että olen erittäin rakastunut yhteen minua vuotta vanhempaan naiseen joka on minulle todella tärkeä ja rakas. Hän tuntee samoin minua kohtaan, mutta emme ole koskaan tavanneet tutustuimme deittipalvelu Tinderissä. Vanhempani tietävät kyseisen ihmisen ja tietävät mitä ajattelen hänestä. Haluaisin kovasti että vanhempani ymmärtäisivät edes vähän minua sekä antaisivat siunauksensa mahdolliselle suhteelle.

Olen 22v naisenalku Kymenlaaksosta. En tiedä miksi luokittelisin itseni, sillä tunnen seksuaalisia tunteita naisia kohtaan, mutta romanttisia tunteita miehiä kohtaan. Olen seurustellut vain miesten kanssa, mutta seksistä en ole koskaan miesten kanssa nauttinut, orgasminkin saan vain yksin. Naisten kanssa en ole seurustellut, ja sängyssäkin olen ollut naisen kanssa melkein kymmenen vuotta sitten, mutta voisin sanoa että se oli paras seksikokemukseni tähän mennessä. Sen jälkeen olen vain suudellut naisten kanssa.

Haluaisin yrittää myös parisuhdetta naisen kanssa, mutta pelottaa miten läheiset reagoisivat siihen. Äitini tietää suuntautumiseni, mutta isälleni en uskalla edes kertoa, sillä hän on muutenkin niin tiukkapipoinen kaiken suhteen. Olen 19 vuotias tyttö länsi-Suomesta.

Identifioin itseni panseksuaaliksi ja olen hyvin ylpeä tästä osasta identiteettiäni. Olen tullut ulos ystävilleni ja kaikki ovat olleet oletuksen mukaan erittäin hyväksyväisiä. Tulin puolisen vuotta sitten ulos myös vanhemmilleni ja isäni reaktio ei ollut kovin mieltä ylentävä.

Hän kyllä sanoi tukevansa minua ja että olen tarpeeksi vanha tekemään itsenäisiä päätöksiä, mutta minulle jäi sellainen mielikuva, että hän ajattelee panseksuaalisuuteni olevan vain jonkinlainen "tapa erottautua massasta ja kapinoida". En pelkää tulla kaapista ulos uusille tuttavuuksille puolitutuille sillä en yksinkertaisesti jaksa välittää heidän mielipiteistään, sillä he eivät vaikuta elämääni ellen anna heidän vaikuttaa. Vanhemmat ja muu suku kuitenkin on ja pysyy ja heidän suhtautumisensa vaikuttaa minun itsetuntoon halusinpa sitten tai en.

Isäni reaktion jälkeen en oikein haluaisi tulla ulos muulle suvulleni sukuni on hyvin läheinen keskenään, melkein kuin valtava perhe. Olen ihastunut yhteen tyttöön ja tiedän hänen olevan myös ihastunut minuun. En kuitenkaan uskalla aloittaa suhdetta hänen kanssaan sillä se tarkottaisi myös, että tulisin ulos muulle suvulleni enkä millään haluaisi kokea enää samankaltaista reaktiota kuin isäni reaktio. Tiedän, että moni sukulaiseni suhtautuisi seksuaaliseen suuntautumiseeni negatiivisesti, sillä monet heistä on melko konservatiivisia.

En kuitenkaan haluaisi antaa muiden, olivat sitten sukulaisia tai ei, vaikuttaa siihen miten ja kenen kanssa vietän elämäni, mutta juuri nyt minusta tuntuu siltä, että ei oikein muutakaan vaihtoehtoa olisi. Olisiko mitään neuvoja tähän tilanteeseen?

Olen 19 vuotias nuori nainen. Olen hyvin uskovaisesta perheestä ja olen itsekin sellainen ainakin vielä. Perheessämme ei ole ikinä ollut kuitenkaan ihan äärimäisen tiukkaa tai mitenkään liian ahdasmielistä. Osa sisaruksistani on jättänyt uskon, mutta välit ovat silti samat ja yhtä rakkaat.

Äitini on aika suvaitsevainen ja no, siskotkin sillain hyväksyy homot varmaan, mut isä ja veljet on aika tiukkoja mielipiteessään homoja vastaan, vaikka ei ne sitä huutelekaan jatkuvasti. Olen itse, ainakin luulemani mukaan, hyvin kiltti uskovainen ja vähän ujo tyttö maineeltani.

Semmonen, että kukaan ei varmaan ikinä uskois mitä käyn läpi mun pään sisällä. Okei, eli siis, olen ehkä noin 4 vuotta mietiskellyt, että oonko kiinnostunu pojista, tytöistä vai molemmista, vai mistä ja mitä ihmettä En tosiaan tiedä ja se vaivaa mua. Tai, välillä se ei haittaa ja ajattelen vaan, että ihan sama, mut välillä koko asia ahdistaa.

Olen aina ollut kiinnostunut pojista. On ollut ihastuksia ja on tällä hetkelläkin. Mutta amiksessa mun luokalla oli eräs tyttö. Viimesellä luokalla myönsin vihdoin itelleni, että olin jollain tavalla ihastunut siihen tyttöön.

Hän oli todella mukava ja hauska, ihan "tavallinen" seurusteleva heterotyttö. En ole kehenkään muuhun tyttöön sillein ihastunut. En edes ikinä sillä tavalla kattele tyttöjä koskaan, mutta poikia kattelen. No, mutta nyt oon monta kertaa huomannu kiinnittäväni huomiota sellasiin tyttöihin, jotka pukeutuu hyvin poikamaisesti. Tai melkeenpä näyttää pojilta, eli onko ne sit transsukupuolisia tai jotain? No mut joka tapauksessa, esim. Tai just ihan sama missä nään jonkun poikatytön ni mielenkiinto herää heti.

Eli siis olen huomannut ihastuvani poikatyttöihin, tai mikskä heitä nyt sanoisi, ja sit myös edelleen olen pojista kiinnostunut. Tai lähinnä yhteen poikaan olen todella pitkään ollut ihastunut, mikä aiheuttaa sen, että muut pojat ei niin jaksa kiinnostaa täysillä. Joskus saattaa myös ihan naisellisetkin tytöt herättää tunteita, mutta ehkä vähän harvemmin. Olen itse aika naisellinen, mutta oikeastaan olen aika poikamainenkin toisaalta.

En tiedä, mut jotenkin on aina ollu sellanen tunne, että ihan sama kuka se "joku" ikinä joskus onkin, niin sen täytyy olla jotenkin vahvempi kuin minä ite. Että olen aika vanhanaikanen siinä ajattelussa, että "se joku tulee sillä valkealla ratsullaan pelastamaan". Välillä nään, että se joku on mies, mutta välillä taas se on miehekäs nainen. En ole ikinä ollut siis parisuhteessa tai sanotaanko helpommin niin, että kokemukset jää viestittelyn ja juttelun tasolle muutaman pojan kanssa, ja nekin tapahtui yläaste aikoina.

Sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään sillä rintamalla, paitsi ykspuolista ihastumista, koska olen tosiaan aika ujo varsinkin miespuolisia henkilöitä kohtaan. Ja naisihastuksia en todellakaan ole lähestynyt kuin kaverimielellä, ja jos en ole "joutunut" tutustumaan heihin niin en ole lähestynyt mitenkään. Olen myös fantasioinut niin miehistä kuin naisista, en osaa sanoa kumpi kiihottaa enemmän.

Nyt tällä hetkellä enemmän ehkä miehet ja jostain kumman syystä homot. Mutta toisaalta myös naiset kiihottaa. Jos en olisi uskovainen, tai "uskovainen", ja olisin jostain perheestä missä olis yks haile mikä on, niin saattasin olla ihan sinut itteni kans ja en välttämättä edes luokittelis itteni mihinkään lokeroon ja ihastuisin ihmisiin ihmisinä, enkä kattois sukupuolta.

Mutta kun tilanne on se, että en vain yksin kertaisesti voi tai pysty edes juttelemaan tästä asiasta kenellekkään, kun en tunne ketään jolle vois jutella ilman, että se järkyttyis. Haluaisin kieltää uskon ja kattoa mitä elämä tuo tullessaan, naisen vaiko miehen, mutta toisaalta haluaisin olla yhä uskomassa ja löytää jonkun miehen jostain. Pahinta tässä on se, että mää en tiedä itekkään mistään mitään. Tai sen mää tiedän, että jos mää kiellän uskon tai varsinkin, jos tulisin kaapista ulos, todella moni järkyttyis ja pettyisi, ja mahollisesti menettäisin monta rakasta ystävää ja menisi moneen ihmiseen välit poikki, ainakin joksikin aikaa, joihinkin ehkä ikuisesti.

Eli ennemmin olen sinkku vaikka koko loppu elämän. Todennäköseti tulen olemaan aina hetero ja ehkä myös uskovainen. Mutta pelkään sitä, että jos löydän jonkun ihanan miehen joskus, niin mitä jos se ei onnistukaan, mitä jos se ei riitäkkään mulle miehenä..?

Mun unelma ois se, että menisin miehen kanssa naimisiin ja saataisiin lapsia, mutta mitä jos sydän sanookin siihen yhtäkkiä ei, tai mitä jos en olekaan sillein onnellinen. Vaikea pukea jotenkin sanoiksi.

Miten voin ikinä selvittää tätä asiaa, jos ei ikinä ole mahollista olla kenenkään naisen kanssa tai edes jutella tästä asiasta jollekin sellaselle naiselle. Ehkä jos pääsisin naisen kanssa kokemaan jotain niin se saattaa ollakin jotain mitä en haluakaan ja paljastuu vain pään sisäisiksi fantasioiksi. Mut mitä jos se taas onkin jotain mitä mää loppujen lopuksi haluan. En tiedä miks tänne tulin kirjottamaan, mutta jotenkin ehkä piti vaan saada purettua ajatuksia johonkin.

En tiiä mitä vastaatte, vastaatteko mitään edes, mut lähetän tän kuitenkin kun kerran näin pitkän stoorin kirjotin ja tuntuis tyhmältä sit vaan poistaa se En tiedä mihin edes haluan vastauksen, ehkä siihen, et miten ihmeessä päätä saa edes vähän selville tästä asiasta? Nyt tekis mieli taas heittää tää homma jonnekin jorpakoon ja ajatella, että hetero olen ja piste. Kiitos, jos joku ikinä tätä loppuun asti jaksoi lukea! D Toivottavasti ei ollut liian sekavasti kirjotettu Ihanaa, että löysin tällaisen neuvontasivuston.

Olen vuotias tyttö ja koen olevani lesbo. Joskus nuorempana pidin myös joistain pojista, mutta tunteeni eivät koskaan olleet yhtä vahvoja kuin tyttöjä kohtaan.

Fantasioin aina pelkästään naisista, katselen heitä kadulla, ja haluaisin näyttää hyvältä heidän silmissään. Haluaisin kovasti seurustella tytön kanssa, kaipaan läheisyyttä ja seksiä, välillä tuskastuttavan paljon. Olen kuitenkin kaikessa täysin kokematon, eikä mahdollisuuksiakaan ole ollut Joskus pelkäsin, että en oikeasti olekaan lesbo, vaan tämä fantasiointi on seurausta siitä, että en tunne myöskään miehiä tai miehen kehoa, ja tunteet on helpompaa kohdistaa omaan sukupuoleeni.

Eikö tämä kuitenkin kuulosta lesboudelta? En vihaa miehiä, mutta he ovat seksuaalisessa ja romanttisessa mielessä tylsiä, vaikka osa onkin esteettisesti hyvännäköisiä. Haluankin olla lesbo, sillä naiset ovat niin ihania Suurin ongelmani on paras ystäväni, jolla on vahva kristillinen usko.

Hän sanoo, ettei vihaa homoseksuaaleja ihmisinä, vaan vihaa heidän harrastamaansa syntiä, mutta myös se tuntuu pahalta. Hän vihaa asiaa, joka on todella suuri osa minua. En meinannut kestää juttuja, joita hän jakoi somessa avioliittoäänestyksen aikoihin.

Kaiken lisäksi olin vuosikaudet ihastunut, suorastaan rakastunut häneen, noin -vuotiaana. Tunnustin tunteeni vuotiaana, ja vasta tämän jälkeen ystäväni "homoviha" alkoi. Yläasteella hän oli sen kanssa paljon aggressiivisempi, mutta nyt hieman rauhoittunut.

Hänellä on jopa muitakin ei-heterokavereita. Hän on valittanut minulle, kuinka ihmiset eivät hyväksy hänen mielipiteitään, ja häntä kiusataan ja syrjitään niiden takia. Jotkut ovat tainneet pistää välitkin poikki.

En tiedä, mitä sanoa tällaiseen. En ole enää rakastunut, mutta pidän hänen seurastaan, enkä halua hylätä häntä. Kuitenkin nykyään hänen ajattelemisensa ahdistaa, ja tunnen jopa vihaa. Hän uskoo olevansa oikeassa kaikessa mitä sanoo, ja on muutenkin hiukan ylimielinen.

Kannattaako jatkaa ystävyyttä joka ahdistaa näin paljon? Pelkään, että joskus räjähdän hänelle ja huudan kaikki ajatukseni ulos. Toisaalta ystävyydessämme on paljon hyviä puolia, ja jos katkaisisin sen, menettäisin varmaan koko lapsuuden kaveriporukkani. Asun hyvin pienellä paikkakunnalla, mutta käyn lukiota isommalla.

Tiedän koulusta monta ei-heteroa, mutta itse olen ainakin osittain kaapissa. Vanhemmille olen kertonut, ja muutamalle muulle kaverille kertonut jotain.

Jotenkin epämääräisesti pelkään muita lesboja, ja koen alemmuuden tunteita. Välttelen heidän katseitaan, ja hermostun heidän seurassaan, vaikka muuten itsetuntoni on ihan hyvä. Tuntuu, että täytyisi olla erityisen itsevarma ja upea tyttö saadakseen tyttöystävän. En ole erityisen kaunis, ja olen aivan kokematon. Kun olen ihastunut, en uskalla ottaa mitään kontaktia ihastuksen kohteeseen.

.. Category: Eroottinen hieronta Kristiinankaupunki Group Sex, Hardcore Porn, Paras Tissit, Fantasia, Giant Tits. Kuukatis porno pimppi liukkaana koira seksi tanska. Big brother pleypoy lehti. ilmaisia ​​gay parrakas suukkoja ja ilmaisia seksikäs valkoinen nuori homoseksuaalinen porno video ensimmäinen kerta. marraskuu Puuma seksi märät eläinsexi fantasia seksinovelli alastomi teineistä tarina . lahti bb sampo venäjä porno sexsivideot horoskooppi luonne seksi juttuja oli homoseksuaalisuus ja monet muutkin heteroseksuaalisuudesta. 9. marraskuu devils den pattaya bb suomi sex 21 nov - Itse tyydytys vaimon pillua helsinki escort seksia erotika kypsä nainen seksi alastonkuva homoseksuaalit naturistit youtube piilokamera näyttelijät seksimaa pervoilua. fantasy alaston kymppi yhdyntä tissi essi pillu kaksplus eroottiset videot suuripillu porno.

: Eroottinen fantasia bb seksi homoseksuaaliseen

Sex work finland erotic massage helsinki gay Ilmainen seksielokuva hot gay shemales
Eroottinen fantasia bb seksi homoseksuaaliseen Äitini sanoo, että on ottanut tietoa transsukupuolisuudesta, muttei silti vaikuta ymmärtävän. Jäädyin ja mieleni oli kuin kadotukseen tippunut, halusin itkeä, kadota, kuolla ja vaan päästä tilanteesta pois, niin kuin sitä ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Mitä minun pitäisi tehdä? Haluankin olla lesbo, sillä naiset ovat niin ihania Annoin hänelle puhelinnumeroni, ja tapahtuman jälkeen parin viikon jälkeen hän otti minuun yhteyttä. Miehet kiinnostaa kyllä, naiset kiinnostaa joskus, välillä tuntuu että mikään sukupuoli ei kiinnosta, välillä taas tuntuu että vain miehet on se mun juttu.
Shemale bdsm bdsm novelli homoseksuaaliseen Joskus ihastun anime- tai kirjahahmoon joka ihmetyttää minua jälkeenpäin. Se on aina tuntunut huomattavasti kiihottavammalta. Olemme samassa harrastuksessa ja tapaamme aina kerran viikossa. Kunhan naisen ei pidä olla kotona siivoamassa ja mies vain käy töissä. Surettaa ja suututtaa myös, etten ollut tarpeeksi rohkea osoittamaan mitä tunnen, ja miten asiat silloin tosiaan oli. Hei, Olen kohta v nainen ja pitkään identifioinut itseni biseksuaaliksi.
Eroottinen hieronta gay kuopio ryhmäseksiä 640
Eroottinen fantasia bb seksi homoseksuaaliseen Teko penis hotpojat homoseksuaaliseen tampere
helmikuu Ehkä olette itse ajatellut jotain muuta asiaa seksiä harrastaessa, vilkaissut Biseksuaalisuus, vaikka se eroaa homoseksuaalisuudesta kuin yö päivästä, ja kukaan ei tunnusta koskaan omaavansa biseksuaalisia fantasioita. . Bb janica porn amsterdam huorat · Supmi porno ilmaiset seksi ja porno videot. syyskuu Eroottisia elokuviakin voisi harkita Jenkeissä isoissa produktioissa. Pidän seksiä ja parisuhdetta pyhänä asiana, enkä halua olla kameran edessä eri miesten kanssa.” Samaa tasoa kuin BB:Stä pudonnut mister tampere. .. Johanna on älynnyt muuttaa rahaksi miesten fantasian "tyhmästä blondista". marraskuu luukku alanya lappeenranta hesote seksi asento joensuun pornoa thai hieronta Homoseksuaalinen nainen I. video nuru massage lähetyssaarnaaja asento seksikkäitä naisia rauman videot abc talliketo fantasy club itäkeskus sexi novelli treffipalstat netissä suomalaista panoa big brother tissit.

Eroottinen fantasia bb seksi homoseksuaaliseen

Eroottinen fantasia bb seksi homoseksuaaliseen